WWJD?

Anglosaksisessa maailmassa useimmat kristityt tuntevat suositun akronyymin WWJD, joka tulee lauseesta What Would Jesus Do? Suomessa vastaava slogaani - MJt? - ei ymmärrettävistä syistä ole yleistynyt; onhan kaikenlainen hengellinen tekeminen epäilyttävää ja voidaan pahimmillaan jopa tulkita yritykseksi ansaita pelastus.

On aina helpompi kirota pimeyttä kuin sytyttää kynttilä. Tähän olen itsekin usein tällä blogilla syyllistynyt, ja varmaan tulen vastakin syyllistymään. Mutta mitä Jeesus tekisi? On totta, että hänkin aina välillä kirosi aikansa uskonnollisten ihmisten pimeyttä, mutta useimmiten hän vaikutti sytyttämällä sen kynttilän. Saman ohjeen hän antoi myös vuorisaarnassaan (Matt. 5:14-16):

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

Varsin ongelmallista puhetta suomalaiselle kristitylle! Vaan jatko ei ole sen helpompaa (Matt. 5:17-20 vanhasta käännöksestä; nykyisen kirkkoraamatun kääntäjillä on mennyt pupu täysin pöksyyn tässä kohdassa):

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Mitä Jeesus tässä sanoo? Viittaako ilmaisu "näistä pienimmistä käskyistä" tässä kontekstissa taaksepäin, eli jakeissa 17 ja 18 mainittuun lakiin ja sitä kautta esim. johonkin VT:n seremonialaeissa löytyvään käskyyn? Jeesus ja alkuseurakunta eivät näyttäneet pitävän näitä tärkeinä, mutta onko tässä nyt poikkeus? Pitääkö niitä sittenkin opettaa ja noudattaa?

Vai viittaako kreikan sana ουτος tässä eteenpäin - mikä on kielen ja syntaksin puolesta täysin mahdollista - Jeesuksen jakeesta 21 alkaen antamiin käskyihin? Pitäisikö vuorisaarna sittenkin nähdä VT:ssa luvattuna eskatologisena Siionin toorana, joka tulee uutena aikana ja jonka oli määrä lähteä vuorelta?

Vuorisaarnan synnyttämään kysymykseen on tarjolla monia vastauksia. Yksi niistä on se Suomessa usein kuultu selitys, että Jeesuksen esittämien käskyjen tarkoituksena oli saada meidät tuntemaan itsemme vieläkin surkeammiksi ja kyvyttömimmiksi täyttämään lain vaatimuksia, jotta voisimme sitten kunnolla arvostaa armoa. Jeesus täytti lain eikä meidän tarvitse (eikä pidäkään) enää mitään tehdä.

On totta, että Jeesus puhuu vuorisaarnassaan kovia sanoja. Varsinkin uskosta osattomalle Jeesuksen käskyt ovat mahdottomia toteuttaa. Mutta Pyhän Hengenkin kanssa tekee välillä tiukkaa. Syynä ei kuitenkaan ole se, että Jeesus pyytää mahdottomia, vaan useimmiten se, että meidän hengellinen elämämme ei yleensä ole siinä kunnossa, että voisimme tehdä, mitä Jeesus teki.

Se, mitä Jeesus ihmisenä teki, perustui moneen asiaan. Raamattu antaa meille välähdyksiä kurinalaisesta rukouselämästä, hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä vietetystä ajasta, hyvästä Sanan tuntemisesta, läheisestä suhteesta Jumalaan, Pyhän Hengen täyteydestä, jne. Nämä ovat sitä treenausta, jonka turvin Jeesus pystyi tositilanteessa toimimaan ja reagoimaan tavalla, joka heijasti Isän luonnetta.

Kaikilla Jumalan omilla on sama kutsu heijastaa Isän luonnetta. Meiltä kuitenkin yleensä puuttuu tuo pitkäjänteinen hengellinen harjoittelu ja kun sitten emme tositilanteessa pystykään samanlaisiin suorituksiin kuin Jeesus, niin päättelemme, että karsintaraja oli vedetty liian tiukalle. Eikä tämä edes vielä riitä, vaan olemme tehneet hengellisten harjoitusten puutteesta suorastaan hyveen: autuaita ovat ne, jotka eivät yritäkään viettää kurinalaista hengellistä elämää, sillä yritykseen syyllistyvät pitävät armoa halpana.

Olisiko nyt jo aika unohtaa ne teologiset rakennelmat, jotka tekevät hengellisestä voimattumuudesta ja aneemisuudesta tavoiteltavia päämääriä ja keskittyä sen sijaan noudattamaan kaikkea sitä, mitä Jeesus opetti?

Lue lisää...

Lottovoitto

Keskustelu naispappeudesta jatkuu kiivaana Jari Rankisen blogin kommenteissa. Taistelun tiimellyksessä muutama keskustelija on yrittänyt kysellä, että mistä tietää, kenen tulkinta Raamatusta on oikea. Tämä onkin erittäin hyvä kysymys.

Suomessa on ymmärrettävistä syistä kiusaus ajatella, että vaikka vilkasta keskustelua oikeasta tulkinnasta käydäänkin eri ryhmien välillä, totuus löytyy joka tapauksessa kuitenkin jostain ev.lut. kirkon sisältä. Naispappeuskeskustelussakin näyttää useammalla olevan se käsitys, että luterilaisen kirkon ylin ohje ja auktoriteetti on Raamattu (jota tosin pitää tulkita Tunnustuskirjojen kautta, jotta se oikealla tavalla avautuisi). Olipa sellaistakin ajattelua, että kirkon traditiot (mm. virkakäsitys ja se, että miespapit jakavat ehtoollista) ovat kuin suoraan UT:n sivuilta.

Mutta entäpä jos otamme hieman laajemman perspektiivin? Kaivelin hieman tilastoja (luvut vuosilta 2000-2007) siitä, mistä kirkkokunnista löytyvät maailman pari miljardia itseään kristityksi kutsuvaa ihmistä. Katolisia on n. 943 miljoonaa, ortodokseja 211 miljoonaa, helluntailaisia 120 miljoonaa, baptisteja 110 miljoonaa, metodisteja 75 miljoonaa, anglikaaneja 73 miljoonaa ja luterilaisia 70 miljoonaa. Loput 328 miljoonaa kuuluvat muihin kirkkokuntiin.

Näiden tilastojen valossa on selvää, että on teologinen lottovoitto syntyä suomalaiseksi, luterilaiseksi kristityksi, jonka oppi ja käytäntö tulevat suoraan Uudesta testamentista. Voin jopa sieluni silmin nähdä esim. Paavalin hiljattain perustaman seurakunnan, jossa papit pitkiin kaapuihin pukeutuneena toimittavat messun parisataapäiselle, parhaimpiinsa pukeutuneelle seurakunnalle, joka kirkonkellojen kutsumana on aikaisin sunnuntaiaamuna kokoontunut jumalanpalvelukseen paikkakunnan korkeimmalla paikalla sijaitsevaan kirkkoon. Papit (joista yksi on vain kuukausi aikaisemmin valmistunut läheisestä yliopistosta teologian maisteriksi), lehtorit ja muut kirkon kokopäiväiset työntekijät odottavat tilaisuuden alkua innoissaan - kanttorikin on harjoitellut uutta urkusooloa tavallista tarmokkaammin - koska Paavalin lisäksi paikalla on tällä kertaa sekä hiippakunnan piispa että itse arkkipiispa. Jne.

On hienoa, että tämä UT:n seurakuntamalli on säilynyt liki muuttumattona ihan näihin päiviin asti. Raamatulle muuten kaikessa uskollinen luterilainen kirkkomme onkin toiminnassaan poikennut tuosta alkuperäisestä mallista vain siinä, että nykyään messun voi toimittaa myös naispappi. Mutta koska tuo on ainoa asia, jossa kirkkomme oppi ja toiminta eroavat siitä, mitä löydämme Uudessa testamentissa, niin rivikristityllä ei ole syytä hätääntyä. Yhden virheen takia ei kannata ainoasta oikeasta kirkosta lähteä tai isien uskosta luopua - varsinkin kuin loput n. kaksi miljardia kristittyä ovat paljon pahemmin harhassa. On lottovoitto olla suomalainen.

Lue lisää...

Unohdettu pääsiäisrukous

Pääsiäisen aikaan ympäri kristikuntaa vietetään ehtoollista muistellen sitä, mitä Jeesus teki puolestamme. Suomessa kilpailun tärkeimmästä "juhlapyhästä" ovat voittaneet Mammonan palvontaan keskittynyt joulu ja pakanallinen juhannus, mutta joissain muissa maissa pääsiäinen on vielä aidosti tärkeä juhla eikä ainoastaan kirkkokalenterin teoreettisesti tärkein tapahtuma.

Ikävä kyllä, tämä tärkeä juhla muistuttaa meitä kaikkia ympäri maailmaa myös siitä, kuinka rikkinäinen Kristuksen ruumis on. Jo pelkästään pääsiäisen ajankohta on näytellyt merkittävää osaa yhdessä kirkon monista hajaannuksista. Tänä vuonna maailman ortodoksit juhlivat samana päivänä lännen kirkkojen kanssa, mutta tämäkin ilo osuu kohdalle vain joka kolmas vuosi.

Toinen asia, joka korostuu viimeisen (vai ensimmäisen?) ehtoollisen muistoateriassa on se, että siihen eivät saa osallistua esimerkiksi ne kanssakilvoittelijat ja Jeesuksen opetuslapset, jotka ymmärtävät sen merkityksen eri tavoin. (Ks. edellinen postaukseni sekä aiheesta käymäni keskustelu toisessa blogissa.)

Käytännössä tämä tilanne ilmenee esim. ev.lut. kirkossa niin, että pahimmillaan ehtoollista voi messussa olla ateistille jakamassa toinen ateisti, mutta uskovalla toisesta kirkosta ei ole asiaa samalle yhteyden aterialle. Raamatullisia perusteluja kyseltäessä kovastikin Raamattuun (esim. naispappeuskysymyksessä) vetoava teologi yllättäen lakkaakin vetoamasta siihen ja tyytyy vain valittelemaan tilannetta. Tämä on hyvä esimerkki siitä valikoivasta tulkinnasta, jota tietyissä piireissä valitettavasti esiintyy.

Paavali kyllä puhuu siitä, että kaikkien veljiksi tai sisariksi kutsuttujen kanssa ei tule olla edes ateriayhteydessä, jos he elävät synnissä (1 Kor. 5:11). Jotenkin kirkossa on kuitenkin päädytty siihen, että se, mitä Raamattu opettaa selvästi (seurakuntakuri), on korvattu sellaisella, mitä Raamatusta ei lainkaan löydy (oikeassa suhteessa Herraan oleva eri tunnustuskunnan uskova ei ole tervetullut ehtoollisyhteyteen). Jumalan synnyttämää Hengen yhteyttä tärkeämpi on ihmisten kehittämä opillinen yhteys.

Pääsiäisenä muistelemme sitä, mitä Jeesus teki puolestamme. Ehkäpä nyt olisi aika ruveta muistelemaan myös sitä, mitä hän rukoili puolestamme. Viimeisellä aterialla Jeesus rukoili Isäänsä, että kaikki ne, jotka tulevat uskomaan häneen, voisivat olla yhtä, "jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut" (Joh. 17:21). Olemme kuitenkin kunnostautuneet pistämällä nimenomaan ateriayhteyden poikki - eikä maailma ole jostain kumman syystä uskonut Jeesukseen.

Ne tahot, jotka ovat elämällään ja opillaan sitoutuneet uskovien hajaannukseen, mielellään ajattelevat - ja opettavat muitakin - että tuo Jeesuksen toive on kyllä ihan kaunis, mutta toteutuu vasta taivaassa (niiden oikeaoppisten kanssa, jotka sinne pääsevät). Koska ehtoollisyhteyden puutetta ei voi perustella Raamatulla, perustellaan sitä sitten erilaisilla teologisilla rakennelmilla ja isien perinnäissäännöillä. Samalla ilmeisesti toivotaan, että Jeesuksen suhtautuminen näihin on muuttunut 2000 vuoden aikana hieman suopeammaksi.

Itse kuulun niihin, jotka uskovat Jeesuksen rukousten voimaan. Jos Jeesus on rukoillut, että olisin yhtä veljieni ja sisarteni kanssa, ja Paavalikin kehottaa säilyttämään Hengen luoman yhdyssiteen, niin mikä minä olen kieltämään heitä osallistumasta samalle ehtoolliselle vain siksi, että ymmärrämme sen sisällön eri tavoin? Antakoon Herra meille rohkeutta totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Lue lisää...

Saatanan juonet

Maailmalla on paljon kristillistä populaarikirjallisuutta, jossa käsitellään hengellistä sodankäyntiä, demonologiaa, yms. Usein perusteena näihin asioihin keskittymiselle on se, että "meidän tulee tuntea viholliset juonet ja menetelmät", joihin jo Paavalikin toisessa kirjeessään Korinttilaiselle vetoaa (2:11).

Valitettavasti Paavali ei anna ohjeita siitä, kuinka alueelliset henkivallat pitää voittaa ennen kuin evankeliumia voi kertoa. Hän ei myöskään kerro yksityiskohtaisesti siitä, kuinka tärkeää on tietää langenneiden enkeleiden tarkka hierarkia, tai miksi jokaisen uskovan esim. pitäisi olla riittävästi perillä noituudesta, tms. Juonet, joihin Paavali kirjeessään viittaa, ovat paljon yksinkertaisempia.

Pahimpia Saatanan metkuja ovat Paavalin mielestä ne, jotka rikkovat uskovien keskinäisen yhteyden. Esimerkiksi anteeksiantamattomuus on syntilistan pahimmasta päästä. (Tässä Paavali toki vain seuraa Jeesuksen opetusta siitä, että taivaaseen ei ole asiaa, ellei ole antanut sydämestään anteeksi kaikille "velallisilleen".) Muitakin mahdollisuuksia yhteyden rikkomiseen toki on. Myös tämänhetkistä naispappeuskeskustelua seuratessa tuntuu ajoittain siltä, että Saatanan juonien oleellisin sisältö on joiltakin vaarassa unohtua.

Toinen ehdoton no-no Paavalilla on kaikki se, mikä tulee uskovien keskinäisen ateriayhteyden esteeksi, kuten Galatalaiskirjeestä käy selvästi ilmi. Ympärileikkaus, käsien pesut yms. ovat toimintoina ok niin kauan, kun niistä ei tehdä rajapyykkejä sen suhteen, kenen kanssa voi olla samassa pöydässä.

Se, että kristillisillä kirkkokunnilla on vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen ajan ollut tapana sulkea ehtoollisyhteydestään ulkopuolisia - mutta silti uudestisyntyneitä uskovia - on mitä irvokkainta kommentaaria siitä, kuinka vähän välitämme siitä, mikä oli Jeesukselle ja aposteleille tärkeää. Tältä osin olemme kuin Israel pahimmillaan Vanhassa testamentissa: muotomenot ovat kyllä kohdallaan, mutta vanhurskautemme on Herran silmissä "saastaista kuin kuukautisveri".

Oma lukunsa on sitten se, että saman kirkkokunnan sisällä - jossa ehtoollispöydän molemmilta puolilta voi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) löytää ateisteja - yksi uskova on valmis kieltämään ateriayhteyden toiselta uskovalta siksi, että ollaan jostain teologisesta kysymyksestä eri mieltä.

"Samoin on ilo helvetissä suurempi yhdestä vanhurskaasta, jonka yhteys toisiin rikkoutuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä syntisestä, joiden suhteet eivät rikkomista enää tarvitse." Vanha visukinttu korkannee jälleen pullollisen kuohujuomaa juhlan kunniaksi.

Lue lisää...

Ympärileikkaus ja puuttuvat suomalaiset

Nahkurin orsi kirjoitti hiljattain 300.000 puuttuvasta suomalaisesta. Samoihin aikoihin lehdissä ja blogeissa oli runsaasti kirjoittelua siitä, kuinka ympärileikkaus on lailla kiellettävä, koska se on lapsen koskemattomuutta loukkaava. Vanhemmilla ei näiden (osin raivokkaidenkin) kirjoitusten mukaan pitäisi olla mitään oikeutta päättää lapsensa ruumiista.

Tunnustan, että minun on vaikea ymmärtää nuorten tyttöjen ympärileikkausta (tai silpomista, miten siitä nyt sitten halutaankaan puhua). Sen sijaan suomalaisten yhtäkkinen hätä ympärileikattavien poikien puolesta tuntuu oudolta - ovathan juutalaiset ympärileikanneet poikansa jo tuhansien vuosien ajan, ja Suomessakin niin pitkään kuin ovat maassa olleet. Missä ovat siis kaikkien näiden vuosikymmenten aikana olleet ne ympärileikkauksesta huolestuneet ihmiset, jotka vasta muslimien määrän lisääntyessä maassamme ovat avanneet sanaisen arkkunsa? Vai onko niin, että taustalla vaikuttaa enemmän rasismi kuin oikea huoli poikien pippeleistä?

Mutta palataanpa noihin Nahkurin orren mainitsemiin puuttuviin suomalaisiin. Jotenkin maalaisjärjellä ajateltuna voisi kuvitella, että jos ympärileikkauksen vastustajat ovat oikeasti kovin huolissaan lasten koskemattomuudesta ja siitä, että vanhempien vallan ei tulisi ulottua heidän lastensa ruumiiseen, niin samaiset henkilöt lienevät monin verroin huolestuneempia noista 10.000 lapsesta, jotka lain turvin joka vuosi tapetaan Suomessa. (Samaan suurilukuiseen porukkaan kuulunevat myös kaikki ne, jotka samoin perusteluin vastustavat lasten ruumiillista kuritusta.)

Odottelenkin, koska kaikki nämä lasten ruumiillisesta koskemattomuudesta ja hyvinvoinnista erittäin huolestuneet tahot johdonmukaisina kokoavat voimansa yhteen ja tekevät jotain sille, että laki sallii vuosittain tuhansien lasten tappamisen ilman minkäänlaisia terveydellisiä syitä. Lainmuutoksen myötä ratkeaisi sekin ongelma, että tuhannet suomalaiset parit joutuvat odottamaan vuosia saadakseen adoptiolapsen ulkomailta, koska Suomessa ne mieluummin tapetaan kuin annetaan adoptoitavaksi.

Voi teitä, lainsäätäjät ja fariseukset! Te teeskentelijät! ... Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!

Lue lisää...