Maassa rauha ihmisten kesken?

Yksi jakeista, jotka jäivät jo pienenä mieleen, löytyy Luukkaan jouluevankeliumista: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto" (2:14). En tiedä, oliko kyseessä vain oma positiivinen ajatteluni vai mikä, mutta ymmärsin tuon jakeen jotenkin liittyvän siihen, että toivottiin tai julistettiin rauhaa maailman ihmisille, koska Jumala rakastaa heitä.

Tuo ajatus saa tukea myös vuoden -92 käännöksestä: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Tämä tosin kuulostaa vähemmän toivomukselta kuin tosiasian toteamiselta: maan päällä vallitsee rauha ihmisillä, joita Jumala rakastaa.

Vaikka unohtaisimme kyseisen jakeen tekstikriittiset kysymykset, on valittu käännöstapa minusta silti ongelmallinen. Toisaalta BDAGin mukaan kreikan ανθωποις ευδοκιας "would be people to whom (God) shows good will or whom (God) favors". Toisaalta myöskin teologisesti (sekä VT:n että UT:n pohjalta) voidaan sanoa, että vaikka Jumala haluaisikin kaikkien pelastuvan, hänen suosionsa lepää vain niiden yllä, jotka ovat oikeassa suhteessa häneen.

Olisi siis teologisesti vastuullisempaa kääntää esim. "... maan päällä rauha niiden ihmisten kesken, joihin Jumala on mieltynyt" tms. (josta mm. Luukkaalla on heti seuraavassa luvussa tarjottavana esimerkki par excellance, 3:22). Rauha Jumalan kanssa - ja todellinen rauha ihmisten kesken - tulee vain ristin kautta (Ef. 2:15; Kol. 1:20).

Lue lisää...

Ovensuukyselyiden tuloksia

Kaikki tietävät, että ev.lut. kirkon jäsenmäärä laskee joka vuosi. Samoin lienee selvää, että suurin osa eronneista ei koskaan ole kuulunut aktiivisiin kirkossakävijöihin, vaan on ollut seurakunnan jäsenenä vain paperilla. Mutta osa lähtijöistä on ehkä vuosien ajan käynyt säännöllisesti kirkossa. Mikä saa tällaiset ihmiset lähtemään - opilliset näkemyserot, ihmissuhdeongelmat, uskosta luopuminen vai jokin muu syy?

En tiedä, onko Suomessa koskaan suoritettu mitään kattavia ovensuukyselyitä niiden parissa, jotka lähtevät yhdestä kirkosta eivätkä liity mihinkään toiseen kirkkoon. Voisi kuitenkin kuvitella, että aiheesta on väännetty ainakin muutama gradu, sillä sen verran tärkeää tietoa noilla lähtijöillä on eittämättä annettavana. Eri asia sitten on, haluavatko seurakuntien paimenet kuulla, miksi heidän lampaansa halusivat jättää heidät.

Anglosaksisessa maailmassa asiasta on tehty useita tutkimuksia. Tutustuin muutaman 90-luvulla tehdyn tutkimuksen tuloksiin, jotka olivat yllättävän mielenkiintoisia. Uuden-Seelannin, USAn tai vaikkapa Englannin tulokset eivät tietenkään ole sellaisinaan siirrettävissä Suomeen, mutta epäilen, että samanlaisia löydöksiä tulisi kotimaisissakin tutkimuksissa. Osa alla olevista havainnoista tuntuu sopivan erityisesti luterilaiseen kontekstiin, kun osasta olisi vapaiden suuntienkin edustajilla opittavaa:

• Yhden tutkimuksen mukaan suurimmat syyt kirkon (suurin osa vastanneista oli kuulunut ns. perinteisiin kirkkokuntiin, mutta mukana oli muitakin) jättämiseen olivat se, että se koettiin täysin irrelevantiksi jokapäiväisen elämän suhteen (34% vastanneista), sekä se, että kirkkoa (=jumalanpalvelukset?) pidettiin tylsänä (34% vastanneista).


• Toisen tutkimuksen mukaan kirkon jättäneistä aktiivisista kristityistä 43% oli kokenut, että he paloivat loppuun erilaisten vastuiden, velvollisuuksien ja toimintamuotojen kuluttamina.


• Yhtenä tärkeänä syynä lähtemiseen esitettiin se, että seurakunta ei ollut mitenkään lämmin tai vastaanottavainen ja että lähtijä koki itsensä seurakunnassa ulkopuoliseksi tai joukkoon kuulumattomaksi (toisessa tutkimuksessa 29% haastatelluista, toisessa 46%).

Yllättävää oli se, mitä löytyi harvinaisimpien lähtösyiden joukosta:

• 7% koki syystä tai toisesta pettyneensä Jumalaan.
• 4% oli sitä mieltä, että muut kirkossakävijät ovat tekopyhiä.
• 3% oli menettänyt uskonsa.
• 2% ei pitänyt seurakunnan senhetkisestä jumalanpalvelus/ylistystyylistä.
• Vain muutama vastaaja koki, että syynä kirkosta lähtemiseen oli se, että kirkon oppi oli muuttunut tai että heillä oli älyllisiä/teologisia vaikeuksia Raamatun tai kirkon opin kanssa.

Näissä luvuissa ei siis ole huomioitu niitä, jotka syystä tai toisesta vaihtoivat toiseen kirkko/seurakuntaan, joten niiden pohjalta on huono tehdä ennusteita jonkun yksittäisen seurakunnan suhteen. Toisaalta ne antavat viitteitä siitä, mikä on koko organisoidun kristillisyyden kannalta pahinta, mitä kirkossakävijälle voi tarjota: tylsä ja/tai jokapäiväisen elämän suhteen irrelevantti seurakunnan jumalanpalvelus/kokoontuminen; kylmä tai sisäänlämpiävä seurakunta; ja aktiivisten vastuunkantajien polttaminen loppuun.

On myös hyvä nähdä, että esim. opilliset kiistat harvemmin ajavat ketään pois Jeesuksen yhteydestä, vaikka seurakunta saattaakin vaihtua. Tämä on hyviä uutisia kaikille niille, jotka ovat enemmän kiinnostuneita Jumalan valtakunnasta kuin jonkun yksittäisen kirkkokunnan valtakunnasta.

Lue lisää...

Loppu on lähellä!

Tässä muutama linkkivinkki niille, joita kiinnostavat maailmanloppu, Ilmestyskirja, uskovien tempaus, eskatologiset profetiat ja kaikki muut samoihin sfääreihin liittyvät asiat:

A Brief History of the Apocalypse

Frontline: Apocalypse!

It's the End of the World As We Know It... Again

The Millennium and End-of-the-World Prophecies

The Rapture Index

Ja sokerina pohjalla: "Lappeenrannan profeetta" Harri Veijonen.

Sivustojen arviointi jätetään lukijan omalle vastuulle...!

Lue lisää...

Kolme kärpästä yhdellä iskulla

Yllättävät uutiset Nokia Mission tiimoilta eivät näytä loppuvan. Viimeisin lienee se, että helatorstain Iloa Tulvii -tapahtumassa paljon kohua herättänyt David Pawson on kutsuttu uudestaan Tampereelle, tällä kertaa osallistumaan Break Forth -konferenssin aikana käytävään "suureen kastekeskusteluun". Kaipaako Koivisto pappisoikeuksien palauttamisen jälkeen uusia vaikeuksia vai mistä on kysymys?

Jos asiaa pysähtyy hetkeksi ajattelemaan niin huomaa, kuinka nerokas veto Pawsonin kutsuminen takaisin itse asiassa on:

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että Pawson ja suuri kastekeskustelu ovat sisäänvetotuotteita, joilla avitetaan uuden konferenssin rantautumista Suomeen. Vaikka kolmetuntiseksi kaavailtu keskustelu itsessään onkin avoin kaikille, se tuo viikonlopulle varmasti lisäarvoa erityisesti niiden mielissä, jotka tulevat paikalle kauempaa.

Toiseksi keskustelu ja Pawsonin paluu rikospaikalle vastaavat niille liikkeen piirissä oleville ja/tai sitä seuraaville, joiden mielestä Pawsonin sana Missiolle oli todellakin Herran antama, vaikka Koivisto halpamaisesti tyrmäsi sen ja kielsi äänitteiden myynnin. Koivisto haluaa näin osoittaa, että ei hyljeksi liikkeen helluntaisiipeä, vaan on valmis avoimeen ja julkiseen keskusteluun tästä suomalaisille niin kipeästä aiheesta.

Sokerina pohjalla Koivistolle ja kaikille luterilaisille on tietysti se, että Pawsonilla ja Korhosella ei ole ainakaan eksegeetin silmissä mitään mahdollisuuksia vastaväittelijöitään eli Laatoa ja Aro-Heinilää vastaan. Sulavapuheinen ammattiteologi puhuu nimittäin aina nojatuoliteologin suohon täysin riippumatta siitä, kumpi on oikeasti oikeassa. Pawson on kyllä terävä, mutta painii ainakin kirjallisen tuotantonsa perusteella täysin eri sarjassa eksegeettisen ja teologisen argumentoinnin suhteen kuin Laato. Sitä on tietysti vaikea tietää etukäteen, millä tasolla keskustelun argumentaatio tulee liikkumaan ja kuinka hyvin yleisö tuntee Raamattunsa, mutta eiköhän lapsikasteen ystäville ole luvassa muhkea hyvitys helatorstain henkisistä kärsimyksistä.

Lue lisää...

Kirkko myllerryksessä

Hiljattain ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä oli arkkipiispa Jukka Paarman haastattelu otsikolla "Kirkko myllerryksessä". Paarma ei ole hassumpi mies arkkipiispaksi, mutta en voi vastustaa kiusausta kommentoida muutamaa piispan lausuntoa.

Ensinnäkään Paarma ei pidä korkeita vuosittaisia kirkostaeroamislukuja (lähes 34 000 viime vuonna) "dramaattisen suurena". Yhtenä perusteluna tähän on se, että ev.lut. kirkkoon kuuluvien osuus on Suomessa suurempi kuin naapurimaissa. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin yksi laumasta eksynyt lammas oli tärkeämpi kuin ne yhdeksänkymmentäyhdeksän hyvässä tallessa ollutta. Lisäksi luterilaisen opin mukaan nuo kymmenettuhannet ovat kaikki uudestisyntyneitä Kristuksen ruumiin jäseniä, joten voisi kuvitella, että paimenet tekisivät kaikkensa heidän hyvinvointinsa eteen.

Toiseksi Paarma toteaa, että papin keskeisimmät tehtävät ovat jumalanpalveluksen pyörittäminen ja ehtoollisen jako. Kummallista, että UT antaa kyllä siellä täällä kaikenlaisia ohjeita seurakunnan paimenille, mutta on unohtanut täysin mainita nämä tärkeimmät tehtävät.

Kolmanneksi arkkipiispa odottelee ensimmäistä naispiispaa tällä vuosikymmenellä, tai viimeistään ensi vuosikymmenellä. Tämä epäilemättä toteutuukin, mutta syiksi näin pitkään odotukseen hän mainitsee sen, että naisilla ei tähän asti ole ollut tarpeeksi kokemusta hallinto- ja johtotehtävistä tai miehiin verrattavaa opillista pätevyyttä. En nyt puutu siihen, että nämäkin vaatimukset ovat outoja Raamatun valossa (mutta eipä sieltä toisaalta löydy koko piispajärjestelmääkään), mutta voisin kuvitella, että väitteet naisteologien alemmista opillisista kyvyistä eivät ole kaikkien mieleen.

Neljänneksi kiinnitin huomiota siihen, että Paarma vastustaa henkilöseurakuntia, koska silloin voi syntyä "samoin ajattelevien yhteisöjä". Toisaalta hän kuitenkin haluaa, että kirkolla on tarjota erilaisia juttuja erilaisille ihmisille - "katto korkealla... seinät leveällä ja ovet auki erilaisille suunnille". Miksei henkilöseurakuntia voi siis tarjota niitä kaipaaville? Vai onko niin, että on helpompi hallita yhteisöjä, joissa 99% jäsenistä käy kirkossa vain kolme kertaa elämässään, kun taas omasta tahdostaan (eikä asuinpaikan perusteella) jonkun yhteisön jäseneksi liittyneet voivat muodostaa potentiaalisesti vaarallisen voimatekijän? Divide et impera toimii tehokkaasti tänäänkin.

Viimeisenä silmiini osui se, kuinka kuinka Paarma muotoili sanansa varovaisesti Markku Koivistoa kommentoidessaan, mutta antoi kuitenkin ymmärtää, että "amerikkalaiset vaikutteet" ovat olleet Nokia Missiolle haitallisia. Kuinka ollakaan, samassa lehdessä on heti arkkipiispan haastattelun jälkeen juttu nimeltä "Hurmoksissa", jossa puhutaan mm. Seppo Juntusen ja Pirkko Jalovaaran kokouksista. Jutussa mainitaan mm. se, kuinka Jalovaaran toiminta sai alkunsa siitä, että ulkomailla pidetyssä kokouksessa hänen puolestaan rukoili "amerikkalainen pappi" (John Wimber varmaan kääntyisi haudassaan). Harvemmin kuitenkaan näkee ketään piispaa valittamassa siitä, että Jalovaaran toiminnan juuret ovat amerikkalaisessa Vineyard-liikkeessä, vaikka tällaista "guilty by association" -logiikkaa esim. juuri Koiviston kohdalla usein harrastetaan. (Kukaan ei myöskään tiettävästi ole vielä puuttunut Juntusen "Jumala parantaa" -mainoksiin tai hänen sivustollaan oleviin väitteisiin tuhansien ihmisten paranemisesta.)

Näin siis ajattelee arkkipiispamme. Kaikkia ei voi millään miellyttää - minkä lienee Paarma jo itsekin havainnut.

Lue lisää...