Valikoivaa tulkintaa

Jari Rankisen ympärillä kiehuu ja kuohuu. Ajoittain vilkastakin keskustelua Rankisesta ja naispappeudesta käydään lehdissä ja eri blogeilla. Yksi näistä on Jarin oma blogi, jossa kommentteja riittää puolin ja toisin. Piristävä lisuke kommenttien joukossa oli linkki Erkki Koskenniemen kirjoitukseen "Kirkon virka - muutamia raamatunkohtia lyhyesti kommentoituna", jossa argumentoitiin Raamatun tekstistä eikä enemmistön mielipiteestä käsin.

Koskenniemen kirjoituksella on monia ansioita, mutta samalla herää myös muutamia kysymyksiä. Ensimmäinen (ja vähemmän oleellinen) on se, että mahtaako Koskenniemi virasta puhuessaan jotenkin lukea tämän päivän ev.lut. kirkon virat UT:n sivuille? Tai peräti vain paimenen=papin/pastorin viran?

Kuten Koskenniemi kirjoituksissaan mainitsee, on osa tutkijoista on kehittänyt teorian, jonka mukaan alussa seurakunnissa oli vain karismaattisia tehtäviä ja vasta myöhemmin syntyi jäykkä hierarkkinen organisaatio, joka esim. verrattain myöhäisistä pastoraalikirjeistä heijastuu. Tämä evoluutioteoria on kätevä selittämään monia puutteita tämän päivän seurakuntien organisaatiorakenteissa ja viroissa. Se ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa sen enempää alussa vallinneen täysin vapaan karismaattisuuden kuin lopussa vallinneen jäykän, hierarkkisen virkakoneistonkaan suhteen. Toisaalta mielikuvitusta kyllä vaaditaan siihenkin, että nähdään ev.lut. kirkon virat ja UT:n "virat" jotenkin yhtenevinä paitsi hyvin kapealta osalta.

Mutta paljon mielenkiintoisempiakin kysymyksiä nousee Koskenniemen Raamattuun nojautuvien perustelujen myötä. Jos pappi/pastori on yhtä kuin UT:n vanhin = paimen = seurakunnan kaitsija (engl. mm. bishop eli piispa), niin missä Raamatussa ovat perustelut esim. piispoille ja arkkipiispoille? Tai kirkon hierarkkiselle valtarakenteelle? Entä missä kerrotaan, kuka saa jakaa ehtoollista? Missä sanotaan, että ehtoollista saa jakaa vain tietyissä rakennuksissa? Entä mistä Raamatun kirjasta löytyvät ehdot sille, kuka saa kastaa? Jne.

Vaikka olenkin Koskenniemen kanssa pitkälti samoilla linjoilla tiettyjen tulkintojen suhteen, on vaikea välttyä ajatukselta, että Raamattua käytetään tässä kovin valikoiden ja tarkoitushakuisesti. Omantunnonvapaus toki sallitaan - tosin vain piispojen suostumuksella - mutta eikö Raamatulla naispappeutta vastustavien tulisi olla barrikadeilla myös monen muun sellaisen asian suhteen, missä kirkkomme on päätynyt kauas Raamatun sanasta?

Vai ovatko naispappeuden puolestapuhujat kuitenkin loppupelissä oikeassa siinä, että tosiassa kyseessä on vain muutosvastarinta? Se, mikä kirpaisee, ei olekaan se, että virkarakennelma ei kokonaisuudessaan nouse Raamatusta vaan se, että muihin historian kulussa tapahtuneisiin poikkeamiin ollaan jo totuttu, mutta nyt osui (jälleen) yksi muutos omalle kohdalle.

On vaikea nähdä, miten Raamattuun vetoaminen voi pitkällä aikavälillä toimia kirkossa, jossa sola scriptura on uskonpuhdistuksesta huolimatta vain kaunis latinankielinen fraasi, joka on jo syntyessään uhrattiin partim scriptura, partim traditio:n alttarilla. Siinäpä riittää aineksia kirkon sisäiseen kahinointiin eri ryhmien välillä vielä pitkäksi aikaa.

Lue lisää...

Rankinen ja naispappeus

Naispappeuskysymys on saanut yllättävän paljon palstatilaa kaikissa lehdissä viime aikoina. Ehkä ajankohtaisin on vammalalaisen Jari Rankisen tapaus. Rankinen ei omantuntonsa takia halua toimittaa messua yhdessä naispapin kanssa. Tähän mennessä se on onnistunut työvuorojärjestelyillä eikä kenelläkään ole ollut mitään sitä vastaan. Syksyllä piispat kuitenkin päättivät, että naispappeudesta eri tavalla ajattelevat joko muuttavat kantaansa tai sitten tulee eteen työpaikan vaihto.

Kuten joskus aikaisemmin kirjoitin, minusta kysymys papin sukupuolesta on väärä kysymys. Mutta jos unohdetaan, mitä Raamattu sanoo mies- ja naispapin yhteistyöstä messujen toimittamisessa, niin kyllä tässä kysymyksessä ovat sympatiat selvästi Rankisen puolella. En kuulu Vammalan seurakuntaan, joten kommentoin tapausta täysin ulkopuolisena (sama tosin pätee useimpiin aiheesta räväkästikin mielipiteensä ilmaisseihin). Syyt sympatiaani ovat seuraavat:

• Viraa tarjottaessa Jarin vakaumus tiedettiin eikä sitä katsottu esteeksi. Tietääkseni Jarin valintaa ei myöskään ole julkisesti kaduttu ja tunnustettu virheeksi, joten tuntuu oudolta, että hänestä on yhtäkkiä piispojen päätöksellä tullut lainsuojaton.
• Maailma muuttuu ja Suomen ev.lut. kirkko sen mukana, mutta Jari edustaa tulkintaa, jonka takana on seissyt suurin osa kristikuntaa parintuhannen vuoden ajan. Toki tradiot voivat olla väärässä - ja usein ovatkin - mutta sitä voisi kuvitella, että perinteelle pyllistäminen tapahtuisi sittenkin vähän fiksummin kuin miten on nyt mm. Vammalassa käymässä.
• Jari ja hänen kannattajansa vetoavat perusteluissaan Raamattuun, mutta vastapuolen edustajat vetoavat Suomen lakiin ja enemmistön mielipiteeseen (ikään kuin suuri, kirkossa käytännössä koskaan käymätön enemmistö oikeasti välittäisi asiasta). Kaikki Raamatulla näkemyksiään perustelevat eivät välttämättä ole aina oikeassa eikä enemmistö välttämättä aina väärässä, mutta kristinuskon (ja teoriassa luterilaisen kirkonkin) ytimessä on perinne, että teologisessa pelissä risti on valttia, jolla päihittää muut maat. Vasta sitten kun kaikki tunnustavat samaa maata, voidaan ruveta katsomaan, kenellä on korkeimmat kortit.
• Vakuuttavaa on ollut myös se sävy, millä Jari on asiaan suhtautunut ja siitä keskustellut. Tähän asti näkemästäni vastapuolen kirjoittelusta ei Hengen hedelmä ole juurikaan silmille hyppinyt.

Naispappeuden kannattajien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Jos kehitys jatkuu entisellään, 10-20 vuoden kuluttua valtaosa ev.lut. kirkon papeista on naisia. Useimpien katseet alkavatkin jo kääntyä kohti seuraavaa kuumaa perunaa eli homoparien vihkimistä. Tämä menneekin kirkossa nopeammin läpi, ainakin jos papeilla on jotain sanottavaa asiaan. Ne, jotka eivät kuitenkaan malta odottaa, voivat muuttaa 5-10 vuodeksi Ruotsiin, kunnes Suomen ev.lut. kirkko pääsee ajan hermolle.

Lue lisää...

Kovat ehdot

Tampereen tuomiokapituli sai vihdoin tehtyä päätöksen tapaus Markku Koiviston seuraavista vaiheista. Koivisto todettiin teologisesti luterilaiseksi, mutta kuulemma toimintatavoissa olisi vielä viilaamisen varaa. Tämä toiminnan korostaminen uskon ja teologian kustannuksella ei ole mikään yllätys kirkossa, jossa ateistitkin kelpaavat papeiksi, kunhan vain hoitavat toimitukset kunnolla.

Koivistolla on nyt kuukausi aikaa todistaa toimintansa luterilaisuus. Jos hän ei näin tee, seuraa kuuden kuukauden jakso, jonka jälkeen Koivistolta riistetään kirkon pappeus, jos hän pysyy "uppiniskaisena". Prosessi saattaa siis päättyä jo tänä vuonna.

Jotta Koivisto olisi myös toiminnaltaan luterilainen, täytyisi hänen mukautua tuomiokapitulin esittämään neljäntoista kohdan listaan. Osa vaatimuksista on triviaaleja eikä Koivistolla varmaan ole ongelmia niiden suhteen. Osa taas on niin mahdottomia, että Koivisto ei välttämättä edes halutessaan pysty niitä noudattamaan. Mukana on myös muutama vaatimus, jota Koivisto ei missään nimessä halua noudattaa.

Helppoja vaatimuksia ovat mm. listan kohdat 6, 7, ja 11. Teologina Koivisto varmasti tietää, että Pyhän Hengen kosketus ei ole ainoa asia, joka voi saada ihmisen reagoimaan tai toimimaan "hurmoksellisesti". Samoin hän ymmärtänee, että Pyhän Hengen voima ja julistuksen erehtymätön oikeaoppisuus eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Jos näin olisi, jyvät olisi helppo erotella akanoista. Ei ole myöskään häpeällistä tunnustaa puheissa vilahteleva sotaretoriikka, sillä sitä löytyy kyllä yllin kyllin UT:stakin.

Koivisto voisi myös mukautua vaatimuksiin kohdissa 3 ja 8. Se, että Nokia Mission piirissä olevat uudestisyntyneet ihmiset ovat hengellisesti eri tasolla kuin kansankirkon uudestisyntymättömät jäsenet tai ylösnousemuksen kieltävät papit, lienee kaikille selvää ilman eri mainintaakin. Samoin lienee mahdollista luopua parantumis- ja parantamis-sanojen käytöstä lehti-ilmoittelussa. Jos ihmisiä oikeasti paranee, niin kyllä sana siitä leviää ilman lehtiäkin.

Vaikeampia sen sijaan ovat vaatimukset 1 ja 2. Koska Nokia Missio ei ole seurakunta vaan yhteiskristillinen herätysliike, jonka työntekijätiimissä on puolet luterilaisen kirkon ulkopuolelta, ei se tietenkään toimi samalla tavalla kuin luterilainen seurakunta. On vaikea ymmärtää, miten Markku voisi estää esim. sen, että joku uskoontullut, kasteelle haluava (mutta sylivauvana luterilaisen kirkon vastaavan riitin osakseen saanut) henkilö tulee kastetuksi. Jos kerran luterilaisen kirkon pappeja ja työntekijöitä, rivijäsenistä puhumattakaan, on "salakastettu" vuosikymmenten ajan, niin vielä huonommin tuo valvonta onnistuu kirkon ulkopuolella. Eikö se riitä, että Koivisto on ottanut julkisuudessakin hyvin selkeän kannan lapsikasteen puolesta "rationalistista hapatusta" olevaa baptistista kastekäsitystä vastaan?

Sama pätee tietenkin "maallikkoehtoolliseen". Koivisto itse ei voi sellaista toimittaa, eikä Mission tiloissa sellaista varmaan kukaan muu toimita, mutta miten hän voi valvoa jokaista liikkeen parissa olevaa henkilöä? Mukana on kuitenkin sellaisistakin taustoista tulevia "maallikoita", jotka ovat omassa seurakunnassaan voineet osallistua leivän ja viinin jakamiseen.

Vaikein vaatimus Koivistolle on kuitenkin se, että hän ei saa kehottaa (tuomiokapitulin mukaan "painostaa") uskosta osattomia tekemään uskonratkaisua. Tässä kohdassa on vaikea välttyä ajattelemasta eräitä jo edesmenneitä henkilöitä, jotka sen ajan tuomiokapituli otti kiinni ja kielsi kehottamasta ihmisiä parannukseen ja kääntymykseen. Miesten vastaus oli selkeä: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse."

Tampereen tuomiokapituli on nyt ratkaisunsa tehnyt.

Lue lisää...

STOP-merkki ja teologia (3)

Ei kahta ilman kolmatta... Tässä vielä muutamia esimerkkejä STOP-merkin ja teologisen ajattelun suhteesta:

• Ortodoksijuutalainen valitsee ajoreitin, jossa ei ole STOP-merkkiä, jotta hän ei vahingossakaan rikkoisi lakia.


• Jos kuitenkin käy niin, että STOP-merkkiä ei voi millään välttää, ortodoksijuutalainen pysähtyy merkin eteen; sanoo "Siunattu olet Sinä, oi Herra Jumalamme, maailmankaikkeuden kuningas, joka olet antanut meille käskysi pysähtyä"; katsoo kelloaan ja odottaa kolme sekuntia; ja jatkaa sitten matkaa.


• Uskontotieteilijä tarkkailee miten ihmiset käyttäytyvät nähdessään STOP-merkin ja vertaa havaintojaan muiden merkkien kohdalla tekemiinsä havaintoihin. STOP-merkin aiheuttamien reaktioiden sekä niitä seuranneiden käyttäytymismallien yhtäläisyys joidenkin toisten merkkien vastaavien vaikutusten kanssa vakuuttaa uskontotieteilijän merkin yleismaailmallisesta pätevyydestä tiettyjen vaikutusten aiheuttajana. Siksi hän arvostaa merkkiä ainutlaatuisena kulttuurihistoriallisena tuotoksena, jolla on suuri arvo antropologisessa tutkimuksessa, mutta hän ei pidä sitä itseään velvoittavana.


• Feministi teologi päättelee, että STOP-merkki on patriarkaalisen yhteiskunnan tuotos ja että sen tarkoitus on vain naisten pysäyttäminen ja alistaminen. Niinpä hän vähät välittää merkistä ja ajaa hidastamatta eteenpäin - ja joutuu kuolonkolariin vasemmalta tulevan rekka-auton kanssa.


• Radikaalifeministi näkee, mitä ensimmäiselle feministille tapahtui ja tulee siihen tulokseen, että kyseessä on misogynistinen juoni, jonka tarkoituksena on saada kaikki feministit tapettua kiihottamalla heitä olemaan vähät välittämättä STOP-merkistä. Niinpä hän astuu ulos autostaan ja rupeaa julkisesti protestoimaan liikennemerkeissä esiintyvää seksismiä vastaan.


• Profeetallisessa voitelussa oleva saarnaaja huomioi, että kirjainten S, T, O ja P numerollisen merkityksen (kreik. sigma, tau, omikron & pii) neliöjuuri kerrottuna 40:llä (koetuksen luku - Matt 4:2) ja jaettuna neljällä (maan neljä kulmaa ja neljä tuulta - Ilm. 7:1) tuottaa luvun 666, pelätyn "pedon luvun". Kaikki STOP-merkit ovat siksi saatanallisia.


• Uudestisyntynyt, Pyhällä Hengellä täyttynyt Jeesuksen opetuslapsi havaitsee STOP-merkin ja muistelee siihen liittyvää opetusta, jonka on saanut: "Pysähdy merkin kohdalle ja jos vaaraa ei näy, voit jatkaa matkaa." Hän toimii saamansa opetuksen mukaan ja kiittää eteenpäin ajaessaan Jumalaa tästä ja muistakin liikennemerkeistä, jotka on annettu turvaksi matkaajille.

Lue lisää...

Venyy ja venyy

Joidenkin päätösten tekeminen on vaikeaa. Viime viikon tiistaina (27.2.) meni umpeen Tampereen tuomiokapitulin Markku Koivistolle asettama katumusaika. Tällöin ei tuomiokapituli kuitenkaan päättänyt mitään, vaan kutsui Koiviston kuultavaksi 7.3. Tuonkaan kuulemisen perusteella ei tehty mitään päätöksiä, vaan tuomiokapitulin pitää kokoontua uudestaan keskustelemaan aiheesta. Päätöksen tekeminen siis venyy ja venyy.

Nokia Mission sivulla olevassa kyselyssä kysyttiin, mitä tuomiokapituli tekee seuraavaksi (eli 27.2.). Yli puolet äänestäneistä veikkasi, että lopullinen päätös siirtyy jälleen. Onnea vaan kaikille oikein vastanneille, mutta kapitulin reaktio oli niin odotettu, että palkintoja ei tällä kertaa jaeta.

Mitä tuomiokapituli voi tässä tilanteessa tehdä? Vaihtoehdothan ovat periaatteessa yksinkertaisia, mutta käytännössä kuitenkin kaikki aika hankalia.

Ensimmäinen vaihtoehto on, että se loppujen lopuksi erottaa Koiviston pappisvirasta. Koivistolla on nyt takanaan sekä yleinen mielipide että yliopistojen oppineet, joten päätös ei tule olemaan helppo. Pihkalalla ja muutamalla muulla tuomiokapitulin jäsenellä näyttää kuitenkin olevan niin paljon henkilökemiallisia ongelmia Koiviston kanssa, että he saattavat olla valmiit maksamaan hinnan vain päästäkseen Koivistosta eroon. Tässä tapauksessa päätöksen jahkailu useamman vuoden verran viestittäisi, että erottamista ei suinkaan tehty kevein perustein.

Olisi tietysti aika irvokasta, että kirkosta, jossa ateistit ovat vuosikymmenten ajat saaneet rauhassa olla pappina, savustetaan ulos mies jonka kautta satoja ja jopa tuhansia luterilaisia on tullut uskoon. Vielä irvokkaammaksi asian tekee se, että useampi kirkon sisällä jo kunnioitetun ja arvostetun aseman saanut herätysliike on alkuvaiheissain ollut jopa villimpi ja karismaattisempi kuin mihin Koivisto on toistaiseksi pystynyt. Historiasta opimme siis ainakin sen, että emme opi siitä mitään.

Tuomiokapitulin toinen vaihtoehto olisi todeta, että Koiviston julistuksessa ja toiminnassa ei loppujen lopuksi olekaan mitään vikaa, vaan se sopii luterilaisiin raameihin siinä missä kaikki muukin kirkon sisällä tapahtuva toiminta. Tämä päätös vaatisi kuitenkin niin suurta nöyryyttä, että en usko tuomiokapitulilta sellaista löytyvän. Pihkala ja muut ovat parjanneet Koivistoa kolumneissaan jo niin paljon, että heille on täysin mahdotonta myöntää, että olivatkin syytöksissään väärässä.

Viimeisenä vaihtoehtona tuomiokapitulille on jatkaa ajan pelaamista ja toivoa, että tapahtyy jotain, joka auttaa heitä pelastamaan kasvonsa. Tämä "jotain" voi olla, että Koivisto "tekee omat johtopäätöksensä" eli hermostuu tilanteeseen siinä määrin, että pyytää itse eroa. Tai ehkä Koivisto tai joku liikkeeseen kuuluva tekee sen luokan virheen, että tuomiokapituli saa sittenkin syyn erottaa hänet.

On tietenkin myös mahdollista, että kun julkinen keskustelu karismaattisuudesta kirkon sisällä on kerran lähtenyt käyntiin, tullaan siinä jossain vaiheessa sellaisiin tuloksiin, joihin nojautuen tuomiokapituli voisi todeta Koiviston mahtuvan luterilaisen karismaatikon raameihin ilman, että se menettää kasvonsa. Voisi ajatella, että juuri tämä on se tie, jota kautta kapituli haluaa päästä eroon tästä kirkon kannalta hankalasta saagasta.

Lue lisää...