Sodanruhtinaan jalanjäljissä

Israel ja Hamas ovat olleet uutisissa päivittäin ja on ollut vain ajan kysymys, koska (muuten yhteiskunnallisesti yleensä niin aneemiset) kristitytkin jälleen nousevat parrasvaloihin tämän asian tiimoilta. Odotus on nyt ohi, sillä eilisessä pääuutislähetyksessä saimme ihastella kristittyjen marssia Gazan sodan puolesta. Edellisestä Israelin sotatoimia kannattavasta marssista ehtikin kulua jo yli kaksi vuotta.

Kotimaa-lehdessä julkaistiin televisiossakin nähdyn ICEJ:n Suomen osaston puheenjohtajan Juha Ketolan haastattelu. Yhtenä kysymyksenä oli, miksi kristityt kootaan marssimaan Israelin sotatoimien oikeutuksen eikä rauhan puolesta. Ketolan mukaan "se olisi ihan sama asia", koska Lähi-idässä olisi rauha ilman Hamasia.

Ketolan näkemys on monella tavalla mielenkiintoinen. Ensiksikin juuri 20 vuotta täyttänyt Hamas on aika tuore ilmiö Lähi-idässä, jossa sodilla on jo tuhansien vuosien historia. Jos pysyvä rauha olisi vain Hamasin olemassaolosta kiinni, niin siitä olisi nautittu jo pitkään. Israel voi toki tuhota Hamasin, mutta on naivia ajatella, että se takaisi rauhan sille alueelle.

Toiseksi on aika härskiä, että sodan puolesta marssimista tarjoillaan rauhan puolesta marssimisena. Tämä ei onneksi hämää ketään sen enempää kuin aikoinaan eri maissa tapahtunut "sotaministeriöiden" muuttaminen "puolustusministeriöksi". Jos uskovat haluavat vaeltaa Rauhanruhtinaan jalanjäljissä, niin olkoot reilusti rauhan asialla. Se, että uskovat ovat kaduilla vaatimassa jollekin maalle oikeutta käydä sotaa - hinnasta riippumatta - on pelottavaa siinä missä kaikki muukin uskonnon kaapuun verhoutunut nationalismi ja rasismi historian saatossa on ollut.

Kolmanneksi voisi todeta, että Ketola on tavallaan oikeassa. Jos kaikki eri mieltä olevat eliminoidaan tai alistetaan, niin tokihan sodat sillä vähenevät. Samaa ajattelua ovat harrastaneet monet vallat ja valtiot. Rooma vei rauhansa miekalla niin pitkälle kuin pystyi, eivätkä jenkitkään kaihda vaarallisten tahojen eliminointia. Israelkin saanee rauhansa, kun kaikki ympäröivät arabimaat (ja mieluummin vielä arabit muuallakin, varmuuden vuoksi) on eliminoitu. Irakista ollaan nyt vetäytymässä, mutta Yhdysvaltain tulevan ulkoministerin puheista päätellen Iranin aika koittaa vielä.

Neljänneksi täytyy kysyä, pyhittääkö päämäärä tosiaan keinot. Hamas pyrkii tuhoamaan Israelin ja on siksi vuosien varrella ampunut raketteja Israeliin niin, että useita siviilejä on kuollut. Israel pyrkii tuhoamaan Hamasin ja on siksi hyökännyt sitä vastaan niin, että paljon enemmän siviilejä on kuollut. Israel onkin Gazassa muutamassa viikossa tappanut saman verran ihmisiä kuin Hamas tappaisi raketeillaan (mikäli vauhti säilyisi samana kuin se on ollut vuodesta 2005 lähtien) 300 vuodessa. Jos kerran siviileistä ollaan huolissaan, niin miksi jommankumman puolen siviilit ovat arvokkaampia kuin toisen puolen?


Edellä esittämäni kritiikki ei tarkoita sitä, että kannattaisin Hamasia tai hyväksyisin raketti-iskut, itsemurhapommitukset, tms. On myös selvää, että Hamas käyttää omia siviiliuhrejaan median pelinappuloina, joilla se yrittää lietsoa Israel-vastaista mielialaa ja kiihottaa muitakin tarttumaan aseisiin.

Mutta miksi kristityt ovat marssimassa sodan puolesta? Miksi kristityt eivät ole marssimassa vanhurskauden puolesta, leskien orpojen ja köyhien puolesta, eri maissa tapettavien kristittyjen marttyyrien puolesta, Afrikan nälänhätää vastaan, irtisanomisia vastaan, ympäristön tuhoamista vastaan, eri puolella käynnissä olevia kansanmurhia ja etnisiä puhdistuksia vastaan, ja niin edelleen? Miksi suomalainen kristitty innostuu vasta siitä, että Lähi-idässä maksetaan silmä silmästä, hammas hampaasta - ja välillä vähän ylikin? Tähänkö meidän Herramme Jeesus meitä kehotti?

Autuaita ovat sodan kannattajat, sillä heidät pitää Israelin ystäviksi kutsuttaman.

Lue lisää...

Poimintoja

Viimeisen parin viikon aikana on huomio kiinnittynyt useampaankin kristilliseen uutiseen. Näistä osaa on vatvottu ihan televisiota myöten, mutta osa on jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle.

Tärkein uutinen on tietysti se, että kirkosta erosi viime vuonna n. 50000 suomalaista. Kirkon edustajat näkevät tämän melkeinpä torjuntavoittona. Viime vuonna isot eroluvut kuitattiin sillä, että eroamiskiihtyvyyden vauhti ei enää ollut kasvussa. Tänä vuonna erouutisesta teki iloisen asian se, että "näin kuuluukin tapahtua laman aikana, koska viimeksikin kävi niin". Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kirkko putoaa aina jaloilleen. Mikään tapahtuma, mikään tutkimus tai mikään määrä eronneita ei näytä hetkauttavan, vaikka kyseessä olisi kirkon kannalta kuinka negatiivinen asia tahansa.

Yksi ratkaisu kirkon jäsenkatoon tulee heti mieleen. Pääkaupunkiseudulla on mietitty, josko kummien puutteen takia vaadittaisiin kastettavalle vain yksi kummi. Tähän ei missään nimessä kannata mennä, pikemminkin päinvastoin. Koko maassa pitäisi järjestelmää muuttaa niin, että kummeja vaadittaisiin vähintään kolme. Tämä siksi, että tutkimusten mukaan useimmille kirkkoon liittyjille tärkein syy on se, että on kutsuttu kummiksi. Kristinusko ei välttämättä kiinnosta, mutta jos kerran kummeus vetää vielä näin kovasti, niin pitäähän sitä hyödyntää. Koska Raamattukaan ei sanele kummien tarkkaa määrää (saati sitten mainitse koko instituutiota), niin teologisia esteitäkään määrän nostamiselle ei pitäisi olla.

Toinen huomiota kiinnittänyt kirjoitus löytyy helluntailaisen RV-lehden verkkosivuilta. Siellä kirjoittaja päivittelee taantuman vaikutusta helluntaiseurakuntiin. Laman aikana kolehtivarat vähenevät ja kiinteistöjen korjausinvestointeja lykätään. Suomessa lieneekin paljon seurakuntia, joissa tulee olemaan tiukat ajat edessä, koska vanhojen kirkkorakennusten kunnostus ja ylläpito nielee seurakuntalaisten rahat. Mitä pidemmälle korjauksia lykätään, sen isommaksi kasvaa lasku.

Kuka tietää, ehkäpä tämä luo pohjaa sille, että tulevat sukupolvet ovat innostuneempia alkukristillisistä, ilmaisista kotikokoustiloista, kuin näyttäviä kirkkorakennuksia tavoitelleet - ja niihin rahansa upottaneet - aikaisemmat sukupolvet. Rahaa kun tarvittaisiin nimenomaan evankeliumin julistamiseen Suomessa ja maailmalla, ei niinkään kirkkojen (joita homesieni syö ja ruoste raiskaa) ylläpitoon. Helluntaikirkoilla kun on harvemmin samanlaista historiallista ja/tai kulttuurillista merkitystä kuin vanhoilla luterilaisilla kirkoilla on.

Sokerina pohjalla: Markku Koivistosta tuli sittenkin piispa, vaikkakin eri kirkkokunnassa kuin vielä vuosi sitten oli haaveissa. Nähtävästi mies voidaan kyllä saada ulos kirkosta, mutta näyttää olevan paljon vaikeampaa saada kirkko ulos miehestä.

Lue lisää...

Vuosi 2008 - kuinkas sitten kävikään?

Julkaisin vuoden alussa kirjoituksen, jossa ennustin tulevia tapahtumia Suomen kristillisessä kentässä ja vähän laajemmaltikin. Samalla yritin rivien välistä kritisoida joihinkin suomalaisiin kristillisiin massatapahtumiin ulkomailta roudattuja "profeettoja", joiden epämääräisten profetioiden toteutumisia ei yleensä jälkikäteen tarkistella. Omalla osumaprosentillani olisin pärjännyt jo aika hyvin kansainvälisessä vertailussa, kansallisista kestotähdistä puhumattakaan.

Tilastoja kaikista asioista ei ole vielä saatavilla, mutta jo nyt näyttää siltä, että ennustukseni ev.lut. kirkon kehityksestä osuivat aika nappiin. Naispappeutta julkisesti vastustavat on savustettu ulos ja tapetille on sen sijaan noussut suhtautuminen homoihin ja homoliittoihin. Pako kirkosta on jatkunut, tosin alkanut lama saattaa hidastaa sitä jonkun verran.

Nokia Missio perusti kuin perustikin oman kirkkokunnan, ulkomaisten tähtien rahtaaminen Suomeen jatkuu (vaikka samaan aikaan pistetään rahan puutteessa omia työntekijöitä pihalle), ja Koivistokin ehti herättämään kohua ja pahennusta mediassa piispaehdokkuuskampanjallaan ja heti sitä seuranneella erollaan kirkosta.

Suomen hengellisessä kentässä laajemmin on myös vuoden aikana eri yhteyksissä ollut nähtävissä ne kehityskaaret, joita vuoden alussa ennakoitiin. Ainoa pieni pettymys oli, että "Venäjä valtaa Suomen, ellet(te)..." -tyyppisiä puskaradiossa leviäviä profetioita tuli vastaan vuoden aikana vain pari kappaletta.

Yhteiskunnallisella rintamalla kehitys jatkui sellaisena kuin ennakoinkin. Toisaalta on pakko myöntää, että en osannut ennustaa taloudellisen laman alkua juuri tänä vuonna. Taloudellisesta lamasta varoittavia profetioitahan on tullut jo vähintään kymmenen vuoden ajan, mutta tällä kertaa ne osuivat oikeaan (jos eivät yksityiskohdissaan niin ainakin suurissa linjoissaan). Toisaalta osa niistä on myös itseään toteuttavia - jos jokainen ottaa rahansa pois pankista ja muuttaa omaisuutensa kullaksi, niin kyllähän se vaikeuttaa pankkien toimintaa melkoisesti.

Eipä tämä ajan merkkien ja trendien lukeminen mitään vaikeaa puuhaa ole. Ongelma ei olekaan yleensä siinä, että ei nähtäisi, mihin kehitys on menossa tai mitä pitäisi tehdä. Ongelma on siinä, että harva on valmis tekemään mitään niille negatiivisille trendeille, joita Suomessakin on nähtävissä sekä hengellisellä että maallisella puolella.

Uskaltaisitko sinä uida valtavirtaa vastaan vuonna 2009?

Lue lisää...

Jouluhaaste

Tähän viikkoon asti on L-sanaa varottu lausumasta ääneen, mutta nyt on teeskentelystä luovuttu jo valtiovarainministeriössäkin. Lääkkeeksi yhä syvenevään lamaan tarjotaan kansalaisille kolmea ohjetta: kuluta, kuluta ja kuluta! Mammona kaipaa alttarilleen lisää lepytysuhreja, jotta ihmiset eivät joutuisi tinkimään hyvinvoinnistaan ja elintasostaan.

Rahasta luopuminen ei toki itsessään ole mikään ongelma - ainakin Raamatun valossa tilanne on pikemminkin päinvastoin. Kaikki riippuukin siitä, mihin rahaa käytetään. Jeesus, Paavali ja muutkin UT:n kirjoittajat antavat selkeitä ohjeita varojen oikeista käyttötavoista (ja samalla ovat linjassa jo Vanhan Testamentin todistuksen kanssa siitä, että Jahve on köyhien, leskien ja orpojen Jumala - ja Hänen kansansa tulee heijastaa Hänen luonnettaan):

Luuk. 14:12-14 Sitten Jeesus sanoi talon isännälle: "Kun järjestät päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Hehän saattavat vuorostaan kutsua sinut, ja näin sinä saat kaikesta palkan. Ei - kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista."

Matt. 25:31-46 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

2 Kor. 8:1-15 Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, pyhien avustamiseen. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille. Niinpä me kehotimme Titusta jatkamaan tätä rakkaudentyötä ja saattamaan sen teidän keskuudessanne päätökseen. Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne. En sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu: - Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.

Jaak. 1:27a Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa.

Jos luet tätä tekstiä omalla äidinkielelläsi, niin silloin kuulut absoluuttisesti maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon, olitpa sitten suhteellisesti kuinka köyhä tahansa suomalaiseksi. Niinpä tänäkin jouluna sinulla on tilaisuus heikentää Mammonan otetta elämästäsi ja antaa lahja niille, jotka eivät pysty maksamaan sitä takaisin. Seitemänkymmentäluvun suositun radio-ohjelman sävyyn haastan sinut joululahjoihin kuluttamiesi rahojen hinalla muistamaan niitä, jotka ovat oikeasti köyhiä tai vähäosaisia.

Tässä muutamia ehdotuksia sen varalta, että sopivaa kohdetta ei tule mieleen:

http://www.lahjaksilehma.fi/
http://toisenlainenlahja.fi/
http://www.onnenlahjat.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://www.lapsivangit.fi/

Näille lahjaostoksille ehdit vielä hyvin ennen joulua. "Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle" (Snl. 22:9).

Siunattua joulua!

Lue lisää...

Lisää kaikuja Kotimaasta

Esittelin kesällä valittuja paloja Kotimaa-lehden sivuilta. Tässä lisää yhtä tarkoitushakuisesti poimittuja näytteitä siitä, minkälaisia vaikuttajia ja vaikutteita kansankirkossamme on:

Lehden numerossa 43 lehden "kanslisti" ihmettelee vakiopalstallaan äänen, kuinka 50000 helluntailaisen muodostamalla pienellä liikkeellä on varaa lähettää maailmalle enemmän lähetystyöntekijöitä kuin rikkaalla, monimiljoonajäsenisellä kirkolla ja sen seitsemällä lähetysjärjestöllä yhteensä. Sitä sopiikin ihmetellä.

Numerossa 44 Koivisto-myönteisyydestään sittemmin parannuksen tehnyt dosentti Sammeli Juntunen on sitä mieltä, että kansankirkko on "teologisesti erinomainen ajatus". Hänen tavoitteenaan onkin kirkko, "jossa kuilu uskovaisten ja muiden välillä poistuisi".
Tämän kuilun voi teoriassa poistaa kolmella eri tavalla. Juntunen ilmeisesti toivoo, että kuilusta ei tehtäisi liian isoa numeroa kirkon piirissä, jolloin tuo oleellinen ero paljastuisi vasta (enemmistön kannalta) ikävänä yllätyksenä helmiportilla. Muut kaksi tapaa poistaa kuilu ovat kirkon nykyinen trendi (eli savustetaan uskovat ulos) tai sitten alkuseurakunnan tapa (toimitaan niin, että ei-uskovat pysyvät ulkona kunnes tulevat uskoon; vrt. Apt. 5:13).

Seuraavassa numerossa valitellaan, että pääkaupunkiseudulla asuvat vanhemmat eivät enää meinaa löytää kastettavalle lapselle kirkkolain edellyttämiä kahta kirkkoon kuuluvaa kummia. Joskus on jopa kastepapin pitänyt ryhtyä kummiksi, jotta lapsi on saatu kastetuksi. Tässäpä jälleen helmi kaikille niille, jotka kuvittelevat kuuluvansa sola scriptura-periaatetta kunnioittavaan kirkkokuntaan.

Numerossa 46 haastatellaan eksegetiikan lehtori Jarmo Kiilusta ja valitellaan sitä, kuinka brittiläislähtöisen kalvinistisen teologian takia apokryfikirjat jäivät pois Raamatuista, minne ne kuitenkin kuuluvat. "On oikeastaan epäluterilaista olla piittaamatta apokryfikirjoista ja lukematta niitä", toteaa Kiilunen. Joitakin saattaa harmittaa ajatus siitä, että juutalaisten pyhiin kirjoituksiin lasketaan mukaan kirjoja, joita he eivät itse laske mukaan, mutta luterilaisille asian ei pitäisi olla ongelma. Jo Luther jakoi UT:n jyviin ja akanoihin, joten pullan kasvamisen ei pitäisi olennaisesti haitata rusinoiden poimimista.

Seuraavassa numerossa eräs lukija kyselee, onko vuorisaarna otettava tosissaan. Pappi lohduttelee, että Jeesuksen mukaan Jeesuksen antamia ohjeita ei ihminen kykene noudattamaan. Pappi lienee tarkoittanut, että ilman Pyhän Hengen vaikutusta Jeesuksen tarjoama etiikka on ihmiselle mahdotonta, mutta nyt lukijalle jää sellainen kuva, että Jeesuksen antamia ohjeita ei ole uskovankaan tarkoitus noudattaa. Kansamme onneksi löytyy näitä Raamattunsa osaavia pappeja, jotka vapauttavat meidät kaikista niistä kiusallisista teksteistä, jotka muuten voisivat kutsua meitä muuttumaan Jeesuksen kaltaisuuteen.

Marraskuun viimeisessä numerossa piispa Huotari haluaa "iloisesti puhua tapakristillisyyden puolesta". Hänen teesinään on, että oikea, elävä kristillisyys nousee ja lähtee liikkeelle kristillisistä tavoista. Ajatus on kaunis, vaikkakin empiirinen kokemus vuosisatojen ajalta osoittaa, että näin ei käy. Tapakristillisyyttä ja tapakristittyjä ja on maailma pullollaan ilman, että he mitenkään merkittävässä määrin siirtyisivät oikeiden kristittyjen leiriin. Pikemminkin juuri näiden siivosyntisten on kaikkein vaikeinta nähdä, että he ovat sairaita ja tarvitsevat lääkäriä. Sen sijaan siellä, missä kristittyjen ja muiden ihmisten raja on selvin, saavuttaa evankeliumi myös eniten ihmisiä. Usko synnyttää aina kristillisiä tapoja, mutta usko ei tule tapakristillisyydestä vaan evankeliumin kuulemisesta.

Joulukuun myötä alkaa kirjoituksissakin näkyä selvästi enemmän valoa. Numerossa 49 todetaan, että luterilaisuudessa ei juuri perusteta Raamatun näkemyksistä maallisia tai yhteiskunnallisia asioita koskevissa kysymyksissä, mutta spekuloidaan kuitenkin sillä, mitä pyhät kirjoitukset mahtaisivat sanoa itsenäisyydestä. Tässä yhteydessä kenttäpiispa Hannu Niskanen toteaa, että Suomi ei ole mitenkään Jumalan erityisesti valitsema kansa, vaan sen vapaus on yhtä arvokas kuin muidenkin kansojen. Samoilla linjoilla on myös VT:n eksegeetti, kirkkoherra Pekka Särkiö, jonka mielestä jonkun tietyn kansankunnan pitäminen "valittuna kansana" tai nationalismin perustelu Raamatulla on hyvin ongelmallista.

Kotimaan viimeisimmässä numerossa Markku Envall valittelee, että joulu on kaikkea muuta kuin mitä kirkko toivoisi. "Miten joulunsa toteuttaakin, sen pitäminen omana vaatii yhä suurempaa kykyä torjua, kieltäytyä, tehdä vastarintaa." Envall on oikeassa. Joulu on Jumalan pahimman kilpailijan, Mammonan, tärkein palvontapäivä ja kulutusvuoden onnellinen huipentuma. Kristityt ovat tehneet tästä pakanallisesta juhlasta aikaisemminkin kristillisen juhlan - jokohan olisi aika yrittää uudestaan?

Lue lisää...