16.11.06

Apologian rajat

Jo kristinuskon alkuajoista lähtien on ollut niitä, jotka ovat olleet kiinnostuneita apologiasta, uskon puolustuksesta. Hyökkäykset kristinuskoa vastaan ovat vaihdelleet vuosisadasta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta toiseen, ja niiden mukana myös puolustukset.

Itse olin joskus hyvin kiinnostunut apologiasta ja ahmin kirjallisuutta, jota oli kirjoitettu kristinuskon puolustukseksi. Naiivisti kuvittelin, että jos jollekulle esittää jostain asiasta tarpeksi loogisia faktoja, niin tämä muuttaa näkemyksensä paremmin noita faktoja vastaavaksi.

Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että vanha sanonta "älä sekoita minua faktoilla - olen jo tehnyt päätökseni" pätee erityisen hyvin nimenomaan silloin, kun puhutaan uskoon liittyvistä asioista. En tiedä, törmäsinkö vain väärin keskustelukumppaneihin vai mitä tapahtui, mutta havaitsin, että mikään määrä faktoja ei riitä siellä, missä syyt ovat syvemmällä - eikä vastaani olet tullut vielä ketään, joka vastustaisi kristinuskoa puhtaasti intellektuaalisista syistä.

En väitä, etteikö hyvällä apologialla olisi paikkansa kristinuskossa. Ehkä hyvien vastausten kuuleminen kiperiin kysymyksiin auttaa joitakin heidän matkallaan kohti uskoa. Ja kyllähän Paavalikin puolusti uskoaan, tosin Kirjoituksista käsin. Mutta ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Jeesuksen toimintatapana oli saarnata evankeliumia, parantaa sairaita ja ajaa ulos riivaajia - ja miksi hän opetti ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin.

4 kommentti(a):

Vesa 17.11.2006 13.23  

Sain blogauksestasi sellaisen kuvan, että vastustuksen/menestyksen puutteen takia pitäisi jättää apologia ja siirtyä muihin metodeihin. Ymmärsinkö oikein?

Mikäli ymmärsin oikein, pitäisin oikeutettuna huomauttaa että vastustus ei rajoitu apologiaan. Kyllä Jeesus toimintapojensa osalta kohtasi vastusustusta ja vainoa. Lähetystyöntekijät jos ketkä tietävät mitä vastustus pahimmillaan tarkoittaa.

Vastustus vähän niin kuin kuuluu pakettiin, kristityn elämään, oli sitten kyseessä evankeliumin saarnaaminen tai uskon puolustaminen.

vesa 17.11.2006 13.47  

Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta vastustuksesta ja siitä, että sen olemassaolo ei ole mikään syy olla julistamatta tai puolustamatta uskoa.

Yritin postauksellani tuoda esille sitä (tietenkin omaan kokemukseen perustuvaa) turhautumista, jota olen kokenut uskoa puolustaessani. Pidän älyllisestä debatista, mutta olen huomannut, että koska syyt olla uskomatta ovat usein ihan muita kuin älyllisiä (vaikka ne sellaisiksi yleensä naamioidaankin), ei faktojen esille tuominen tai toisen henkilön ajattelussa ilmenevien loogisten epäjohdonmukaisuuksien osoittaminen tuotakaan sitä hedelmää, jota odottaisi - usein jopa päinvastoin.

Toisaalta paatuneempikin ateisti tai epäilijä on saanut uutta ajateltavaa, kun on tullut Jumalan voiman koskettamaksi (esim. parantuessaan jostain vaivasta Jeesuksen nimessä rukoiltaessa).

En nyt tiedä, osasinko ilmaista itseäni sen paremmin kuin alkuperäisessä kirjoituksessa, mutta jotain yllä kuvatun kaltaista ajoin takaa...

Vesa 17.11.2006 14.27  

Turhautumisesi tunnistan itsessäni (vaikka en uskalla väittää, että tietäisin, miltä sinusta tuntuu). Ja allekirjoitan sen täysin, mikäli vain olisi mahdollista allekirjoittaa tunnetta. Sellainen saa kyllä pohtimaan ihmisen syvintä olemusta.

Yksi evankelista kertoi kerran eräästä ei-uskovasta miehestä, joka kyllä parani mutta ei tullut uskoon. Että sellaistakin sattuu, vaikka ymmärrän hyvinkin pointtisi. Yläkerran panoksesta se onnistuminen näyttäisi olevan kiinni, onneksi ;)

Homma muuten toimii toisin päin myös varsin tehokkaasti. Kerrotaan apologeetta-evankelistasta, joka ajautui keskusteluun ateistin kanssa. Ateisti totesi, että hän ei halua olla missään tekemisissä Jumalan kanssa. Tähän uskon mies totesi puolestaan, että mikäpä siinä, laittoi käden kiistakumppaninsa hartialle ja alkoi rukoilla: Jumala, sinä kuulit tämän miehen pyynnön. Vastaa siihen. Vedä kätesi pois hänen elämästään, käännä hänelle selkäsi... Ei ehtinyt rukous pitemmälle kunnes ateisti jo vaati lopettamaan. :)

vesa 17.11.2006 15.22  

Niinpä, kyllä tuohon 100% onnistumiseen on vaikea päästä millään tavalla. Ja tiedän jopa yhden uskovan, joka parani Jumalan voimasta, mutta kieltäytyi uskomasta sitä Jumalan työksi, joten kyllä siihen ateistikin pystyy...

Sanotaanko nyt vaikka niin, että jos saisin valita, niin kokeilisin mieluummin ensin toista ja vasta sitten toista tapaa :-)