Pallo

Kansankirkollamme on tällä hetkellä useampi vakava haaste kohdattavana. Osa näistä haasteista liittyy teologisiin kysymyksiin, joista kirkon papeilla on erilaisia näkemyksiä. Viime päivinä mediassa ovat olleet esillä erityisesti kysymys naispappeudesta (piispa Kari Mäkisen visiitti Jari Rankisen luona Vammalassa) ja karismaattisuudesta (piispa Juha Pihkala vs. Markku Koivisto Tampereella).

Mielenkiintoista näissä molemmissa tilanteissa on se, miten niissä puhutaan pallosta. Koivisto on jo pitkään todennut, että pallo on Pihkalan ja tuomiokapitulin hallussa, kun taas Pihkala toteaa, että pallo on Koivistolla, jonka pitäisi tehdä meneillään olevasta prosessista omat johtopäätöksensä. Samoin Kotimaa-lehden haastattelussa Rankinen toteaa, että "pallo on nyt muilla", ja Mäkinen heti perään, että "pallo on nyt Rankisella".

Joku voisi tehdä tästä senkin johtopäätöksen, että pallo on ihan selvästi kaikilta hukassa, kun jokainen luulee, että se on jollakulla toisella.

Vaan eiköhän tässä ole kysymys sitä, että kummankaan kiistan kumpikaan osapuoli ei näytä pystyvän tekemään - tai ei halua tehdä - mitään selviä ratkaisuja, vaan ikään kuin pakenee vastuuta siinä toivossa, että lopullisen ratkaisun tekijä saa suuren yleisön silmissä pahiksen leiman, kun taas omat osakkeet nousevat tavalla tai toisella (vrt. aikaisempi kirjoitukseni mediasodasta).

Kumpi puoli uskaltaa unohtaa sen, mitä media tai massat sanovat, ja välittää vain siitä, mitä Jumala ja Hänen Sanansa sanovat? Jos piispat ovat sitä mieltä, että Rankinen ja Koivisto oikeasti toimivat Raamattua vastaan, niin miksi he eivät tee sen mukaisia ratkaisuja sen sijaan, että leikkivät pallolla? Jos taas Rankinen ja Koivisto ovat sitä mieltä, että piispat (ja samalla kirkko, joka heidät on valinnut) eivät lähestymistavassaan ole raamatullisia, niin kukaan ei estä lähtemästä ev.lut. kirkon palveluksesta. Kyllä tässä maassa hengellisen työn tekijöitä kaivataan muissakin piireissä ja luterilaisiakin seurakuntia mahtuu hyvin lisää.

Voi tietysti olla, että molemmat ovat saaneet Herralta mission käydä julkista taistelua (tosin Koivisto on tässä suhteessa huomattavasti aggressiivisempi) virallisia hengellisiä paimeniaan (ja heidän edustamaansa kristillisyyttä) vastaan. Mutta siitä huolimatta on hyvä kysyä, kuinka hyvää mainosta kristillisyydelle ja kristilliselle seurakunnalle on se, että sen paimenet ja johtajat taistelevat keskenään eri medioissa. Siinä äkkiä hukkuu paljon paukkuja - pallosta puhumattakaan.

Lue lisää...

"... koko Israel on pelastuva"

Roomalaiskirjeen 11. luvun jae 26 on monille teologisesti hyvin tärkeä. Vuoden -92 käännöksessä jae alkaa näin: "Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva..." Asiayhteydessään tämän voidaan nähdä tukevan ajatusta, että ensin on pelastuksen aika pakanoille ja sen jälkeen koko (etnisesti juutalainen) Israel(in valtio?) pelastuu.

Kreikaksi jae kuitenkin alkaa sanoilla και ουτως. και on konjunktio, joka usein käännetään sanalla "ja", ja tällaisessa yhdistävässä roolissa se toimii myös tässä lauseessa. Sanalle ουτως esim. BDAG antaa vaihtoehtoina "näin", "siten", "tällä tavoin" (viitaten siihen, mitä on juuri edellä kerrottu tai seuraa heti välittömästi). Tämä on sanan yleisin merkitys. Huomattavasti harvinaisempi tulkinta- ja käännösvaihtoehto on vertailevissa kohdissa käytetty sana "niin" (esim. "niin suuri"). Viimeisenä vaihtoehtona BDAG tarjoaa muut vaihtoehdot poissulkevana ilmaisuna esim. sanaa "niin" tai "yksinkertaisesti".

Ensimmäistä vuottaan kreikkaa opiskeleva saattaakin ihmetellä (ja näin on minullekin ihmetelty), miksi käännöksessä lukee "sen tapahduttua", koska leksikkojen mukaan και ουτως ei sellaiseen merkitykseen taivu (paitsi väkisin vääntämällä). Monissa englanninkielisissä käännöksissä Room 11:26 onkin "And in this way..." tms. (Tosin esim. NETin alaviite väittää, että kieliopillisesti myös temporaalirakenne on mahdollinen.)

Voi olla, että käännöksen "sen tapahduttua" tueksi löytyy jostain kreikan tekstikorpuksesta joku kohta, vaikka yhtäkkiä katsottuna (ja kommentaareja lukiessa) näyttääkin siltä, että käännöksen taustalla on enemmän teologiset interessit. Toisaalta voidaan tietenkin kyynisesti todeta, että käännettäessä teologiset intressit ovat aina taustalla. Siitä huolimatta jälleen kerran olisi ollut hienoa, jos näinkin teologisesti herkässä kohdassa olisi lukijalle kerrottu edes alaviitteessä, että luontaisempi käännösvaihtoehto olisi ollut esim. "tällä tavoin".

Se, miten tuo vaikuttaa Room. 9-11 tulkintaan, onkin sitten oma asiansa...

Lue lisää...

Kadotustuomio?

Luin viikonloppuna erästä suomenkielistä kirjoitusta, jossa lainattiin Raamattua. Lainatut jakeet olivat tuttuja, mutta pysähdyin yhden kohdalla nyt eri syistä kuin aikaisemmin. Suomalaisiin käännöksiin tottumattomana jakeen sanavalinta jäi hieman ihmetyttämään, joten ajattelin tutkia asiaa hieman tarkemmin.

Mielenkiintoni herättänyt sana on kreikan substantiivi κατακριμα, mutta halusin katsoa myös sanan verbimuotoa, κατακρινω. Molemmat esiintyvät UT:ssa ja jälkimmäinen myös LXX:ssa. BDAG:n antama käännös edellisestä on condemnation, "tuomio", ja jälkimmäisestä to pronounce a sentence, "tuomita" tai "langettaa tuomio".

Alan tärkeintä leksikkoa tutkittuani siirryin katselemaan kommentaareja. Mitä sanovat esim. Barrett, Cranfield, Dunn tai Wright sanan κατακριμα käytöstä Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeessa 1? Näkemykset hieman vaihtelevat: jonkun mielestä se viittaa lain tuomaan tuomioon, jonka alaisuudesta meidät on vapautettu; toisen mielestä se viittaa tuomioon, joka kuuluu synnille mutta joka on ristillä jo langetettu; jne. Mielenkiintoisia eksegeettisiä keskusteluja ja näkemyksiä, joita kukin Paavali-expertti perustelee Roomalaiskirjeen pohjalta.

Mutta mitä sanovat suomalaiset käännökset? "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa" (uusin kirkkoraamattu); "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat" (edellinen käännös). Vertailun vuoksi tutkin myös verbin κατακρινω (26 esiintymää) käännöksiä: useimmiten "tuomita" tai "langettaa tuomio", mutta pari kertaa myös "tuomita kadotukseen" tai "tuomiota lopullisesti". Ohhoh.

En ole sitä mieltä, että Raamattu pitää kääntää konkordanssiperiaatteella ja että joku tietty sana pitää aina kääntää samalla sanalla joka paikassa. Koska lähde- ja kohdekielet eivät koskaan vastaa toisiaan 1:1, tulee eteen tilanteita, jolloin kääntäjän pitää päättää, mikä mahdollisista käännösvaihtoehdoista sopii asiayhteyteen parhaiten (ja vaikeassa tilanteessa voi lisätä alaviitteen). Jne. jne.

Silti on pakko kysyä: mistä ihmeestä tuo "kadotus"-etuliite tulee tuohon tuomio-sanaan esim. Room. 8:1? Sellaista nyanssia ei nimittäin näytä ainakaan kreikan kielestä löytyvän. Enkä itse asiassa keksi mitään muutakaan syytä siihen, miksi yksinkertaisen "tuomio" -käännösvaihtoehdon sijasta on käytetty sanaa "kadotustuomio", varsinkin kun se ikävästi kätkee sen tosiasian, että Room. 8:1 mainitsema tuomio ei monien mielestä suinkaan suoraan viittaa viimeiseen tuomioon tai siellä langetettavaan kadotustuomioon.

Vaan eipä tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun kääntäjien dogma on yksinkertaisissakin kohdissa aiheuttanut kummallisia käännöksiä (joita on ihmetelty mm. Kielikellon sivuilla, ks. kirjoitukseni "Kirkko seurakunnassa vai seurakunta kirkossa?"). Raamatun kieliä osaaville nämä ovat lähinnä kuriositeetteja, mutta tavallista ruohonjuuritason kristittyä ikävä kyllä viedään välillä kuin pässiä narussa.

Lue lisää...

Todistajat argumentoimassa

Kolmas haaste (ks. myös ensimmäinen ja toinen), jonka Jehovan todistajat meille kristityille asettavat, liittyy niihin asioihin, jotka todistajat mielellään nostavat tapetille. Jo aikaisemmin mainitussa "Väärän uskonnon loppu on lähellä" -kirjoituksessa löytyy hyviä esimerkkejä:

• "Väärä uskonto" (eli kristityt) osallistuu sotiin ja pitää terroristien tappamista Raamatun valossa oikeutettuna, kun taas Jeesus käskee kristittyä rakastamaan vihollisiaankin.
• Länsimaiden kristilliset kirkot "vihkivät homoja ja lesboja papeiksi ja vaativat valtioita tunnustamaan samaa sukupuolta olevien avioliitot. Jotkut kirkot kyllä tuomitsevat moraalittomuuden, mutta suvaitsevat silti sellaisia uskonnollisia johtajia, jotka käyttävät lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Mitä toisaalta Raamattu opettaa? Se sanoo selvästi: 'Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet.'"

Nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä ja vaihtelevat todistajien traktaatist toiseen, mutta pääasia käy hyvin selville. Kristillisten kirkkojen ja kristityiksi itseään kutsuvien toiminta on usein ristiriidassa Raamatun kanssa ja Jehovan todistajat ammentavat siitä osan voimastaan.

Tämä ei tietenkään ole koko totuus, eli toki kristittyjen joukosta löytyy niitäkin, joille Jehovan todistajien mainitsemat asiat ovat yhtä lailla kauhistus. Samoin todistajienkin joukossa on niitä, jotka elävät kaikkea muuta kuin Raamatun mukaan, vaikka näitä juttuja harvemmin repostellaan uutisotsikoissa.

Kaikesta huolimatta meidän kristittyjen tulisi aina välillä astua peiliin eteen ja kysyä itseltämme: "Lisääkö minun elämäni ja käytökseni evankeliumin uskottavuutta, vai olenko omalta osaltani vaikuttamassa siihen, että joku valitsee mieluummin jonkun muun vaihtoehdon?"

Lue lisää...

Raha, valta vai seksi?

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka kristilliset johtajat saattavat hyvästä alusta huolimatta päätyä palvomaan yhtä tai useampaa "persoonaa" rahan, vallan ja seksin muodostamassa epäpyhässä kolminaisuudessa. Aivan kuin kukaan kristitty ei tieten tahtoen ota tavoitteekseen tulla harhaoppiseksi, ei kukaan hengellinen johtaja haaveile lankeamisesta tai sen mukanaan tuomasta julkisesta häpeästä. Mutta synti on kavala ja voi pettää hurskaimmankin Herran palvelijan, kuten esim. Daavidin tarinasta Raamatussa voi lukea.

Synti ei myöskään kunnioita valtakunnan tai kirkkokunnan rajoja. Langenneita johtajia löytyy yhtä lailla Suomesta - sekä ev.lut. kirkosta että sen ulkopuolelta - kuin muualta maailmastakin. Kristittyjen vaikuttajien harjoittama seksuaalinen hyväksikäyttö ja moraalittomuus, taloudelliset väärinkäytökset ja hengellinen väkivalta ovat otsikoissa tämän tästä.

Eräs henkilö, jonka toimintaa olen seurannut vuosikausia, on Benny Hinn. Olen osallistunut hänen kokouksiinsa, lukenut hänen kirjojaan, katsonut häntä televisiosta, seurannut hänen reaktioitaan häntä vastaan kohdistettuun kritiikkiin, jne. Olen koettanut ymmärtää häntä ja puhua hänen puolestaan epäilijöille. Eikö Herra ole kuitenkin voidellut hänet ja vaikuttaa hänen kauttaan voimallisesti?

Viime aikoina olen kaikesta huolimatta alkanut miettiä, että onko tosiaan niin, että mikä tahansa on sallittua, kunhan vain "voitelua" ja "voimaa" löytyy. Ja löytyykö sitä voimaa ja voitelua ihan oikeasti?

Hinniä on vuosien ajan kritisoitu hänen lavashowstaan. Jo 90-luvun alkupuolella hän teki siitä useampaan otteeseen parannusta, mutta tuo parannus ei milloinkaan ollut pitkäaikaista. Mutta ehkäpä kyseessä on vain tiukkapipoisuutta niiden taholta, jotka eivät ole tottuneet räväkkään meininkiin?

Myös Hinnin ihmeet on asetettu kyseenalaisiksi. Ei tämäkään vielä haittaa ratkaisevalla tavalla, sillä ihmeitä on oikeasti useimmiten aika vaikea dokumentoida. Tämä pätee varsinkin silloin, kun epäilijän filosofiaan kuuluu, että kaikki on voitava selittää jotenkin muuten kuin hypoteesilla Jumalan olemassaolosta ja vaikutuksesta ihmisten elämässä.

Mutta kun lukee siitä, mitä Paavali koki julistaessaan evankeliumia (2 Kor. 11:19-27) ja vertaa sitä siihen, miten Hinn kiertää julistamassa evankeliumia, on pakko kysyä, onko kyseessä lainkaan sama evankeliumi.

Voi tietysti olla, että kyseessä on vain pahojen ei-uskovien salaliitto ja hyökkäys nöyrää Herran palvelijaa vastaan. Herra yksin tietää totuuden ja maksaa sen mukaan. Mutta jos noissa NBC-televisioyhtiön esittämissä jutuissa on yhtään perää, niin ihmettelen kovasti, jos tälle toiminnalle ei tule tavalla tai toisella ennen pitkää sellaista loppua, että kristityt saavat jälleen hävetä.

Lue lisää...

Todistajat ovella

Edellisessä kirjoituksessa esille käyneiden faktojen lisäksi todistajat haastavat Jumalan kansaa muillakin tavoin. Yksi itselleni usein vastaan tullut tilanne on se, että joku uskova ystäväni toteaa minulle näin: "Jehovan todistajat tulivat taas ovelle, mutta kerroin heille, että olen jo uskossa enkä halua keskustella heidän kanssaan."

Jään aina hetkeksi miettimään tuon toiminnan taustalla olevaa logiikkaa: KOSKA olen uskossa NIIN en halua keskustella uskonasioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka varta vasten tulevat kotiini halukkaina keskustelemaan niistä? Hämmästyksestäni toivuttuani yleensä kysyn, että kuka Jehovan todistajille kertoo evankeliumin, jos uskovat eivät halua sitä tehdä.

Kun keskustelu asiasta jatkuu niin selviää, että tämän näennäisesti täysin epäloogisen käyttäytymisen syynä on se, että keskustelukumppanini ei joko tunne Raamattuaan tarpeeksi hyvin uskaltaakseen keskustella siitä tai sitten hän haluaa välttää turhia väittelyitä.

Nähdäkseni kumpikaan ei ole hyvä syy olla keskustelematta uskostaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka nimenomaan haluavat keskustella siitä. Raamattu tulee tutuksi lukemalla eikä turha väittelykään ole välttämätön seuraus siitä, että päästää todistajat sisälle. Ja jos ei ole muuta sanottavaa, niin aina voi kertoa siitä, mitä Jumala on tehnyt omassa elämässä. Sitä vastaan on paha väittää.

Lue lisää...

Todistajat vauhdissa

Jos Jehovan todistajat sinun paikkakunnallasi ovat olleet yhtä aktiivisia kuin minun kotiseudullani (ja teoriassa kaikkialla, missä todistajia on), niin olet viime viikkojen aikana saanut kotiisi lehtisen otsikolla "Väärän uskonnon loppu on lähellä!". Tuon lehtisen inspiroimana ajattelin kirjoittaa useamman jutun sarjan todistajista ja siitä, minkälaisia haasteita he meille kristityille asettavat.

Suurin osa suomalaisista on varmaan tavannut Jehovan todistajia omalla kotiovellaan. Tämä ei ole mikään ihme, sillä tilastojen (joita todistajat pitävät mielellään ja jotka ovat julkisia) mukaan Suomessa saarnattiin esim. viime vuonna yhteensä 2 730 577 tuntia. Todistajia Suomessa oli parhaimmillaan yhteensä 19 044 henkeä, joten jokainen Jehovan todistaja kuluttaa siis vuodessa keskimäärin 143 tuntia kertoen uskostaan, yleensä ovelta ovelle.

Mitähän tapahtuisi, jos Suomessa jokainen uudestisyntynyt uskova kuluttaisi edes kymmenesosan tuosta ajasta omasta uskostaan kertomiseen? Jos tämä vielä tapahtuisi ystävien, sukulaisten, naapurien ja työtovereiden kautta, niin mitä siitä seuraisi? Kaikkien tilastojen mukaan ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee uskoon juuri noiden kontaktien kautta, joten veikkaisin, että koko Suomi tulisi lyhyessä ajassa tavoitetuksi evankeliumilla ja kaiken lisäksi vielä relevantilla tavalla.

PS. Jotain todistajien kauppaaman paketin aitoudesta kertoo se, että jokaista käännynnäistä kohden saarnataan 8 560 tuntia. Kun lisäksi suurin osa näistä kastetuista on Jehovan todistajien omia jälkeläisiä, jäävät liikkeen tehoprosentit aika alhaisiksi.

Lue lisää...

I have a dream...

Ystäväni, nuori mies, tulee luokseni ja kertoo, että on lähdössä lukemaan teologiaa. "Helsinkiinkö?" minä kysyn. "En tietenkään, vaan ulkomaille", tulee vastaus. Helsingin teologinen on liian vaarallinen paikka herätyskristilliselle uskovalle?

Toinen ystäväni, nelikymppinen pappi, tulee luokseni ja kysyy, miten eksegeesiä pitäisi tehdä, kun pitäisi valmistella saarna. "Mitä, eikö teille opetettu sellaista Helsingissä?" totean kauhistuneena. "Kyllä me kreikkaa ja hepreaa opiskelimme, mutta varsinaisesti eksegeesiä ei ollut pakko oppia, jos aikoi papiksi", vastaa ystäväni. Papiksi ilman eksegeettisiä perustaitoja?

Nämä esimerkit ovat oireita kahdesta ongelmasta, jotka yleensä liitetään teologian opiskeluun (ainakin yhdessä Suomen kolmesta teologisesta tiedekunnasta). Toisaalta monen vuoden opiskelun ja sen myötä tarjoiltuen "kriittisten" (mutta varsin yksipuolisten) näkemysten seurauksena usko saattaa matkalla hukkua tai ainakin saada pitkäaikaisia vaurioita. Toisaalta opiskelu ei anna kunnon valmiuksia siihen työhön, mitä esim. pappi joutuu seurakunnassaan tekemään. Kuinka voisimme odottaa seurakuntien muuttuvan, jos papit lähetetään työhönsä ilman kunnollista hengellistä ja teologista varustusta?

Miksi näin täytyy olla? Miksi kansankirkkomme paimenet pitää kouluttaa sekulaarissa laitoksessa, joka vie heiltä uskon eikä kuitenkaan anna riittäviä työkaluja heidän tulevaa työtänsä varten? Tähän on varmaan useampi syy, joista yksi on mitä ilmeisemmin taloudellinen (ks. tarkemmin kirjoitustani "Miksi kukaan ei välitä").

Tämä on ongelma, joka tiedostetaan hyvin ympäri kenttää, mutta miksi sille ei tehdä mitään? Mikä estäisi esim. luterilaisen kirkon herätysliikkeitä yhdistymästä tämän asian taakse siinä määrin, että saataisiin aikaan pappien ja teologien koulutuspolku, jonka alussa ei tarvitse jättää sydäntä narikkaan ja joka aidosti varustaisi työhön seurakunnissa ja/tai yhteiskunnassa?

Nähdäkseni tämän toteutuminen olisi kiinni loppupelissä vain kahdesta asiasta. Ensiksikin, kirkon tulisi tarkistaa, minkälaiset akateemiset vaatimukset se työntekijöilleen asettaa. Niiden tulisi olla sellaisia, että niihin voi Suomessa pätevöityä muutenkin kuin yksin teologisen tiedekunnan kautta.

Toiseksi, Suomeen tarvitaan oppilaitos tai oppilaitoksia, joiden kurssitarjonta osittain vastaa ja osittain täydentää sitä, mitä sekulaarit yliopistot tarjoavat. Tämäkin on mahdollista, mikäli löytyy päteviä teologeja, hyvää tahtoa ja taloudellisia resursseja. Haluaisin uskoa, että kaikkia näitä löytyy riittävästi jo pelkästään ev.lut. kirkon piiristä.

Extraa olisi tietysti se, että nämä uudet oppimispolut olisivat sellaisia, että niitä voi käydä ei-luterilainenkin. Tosin voi olla liikaa vaadittu, että Suomessa, jossa seurakuntien väliset muurit ovat perinteisesti kovin korkealla, voitaisiin tehdä rehellistä ja avointa yhteistyötä tällä tasolla. Suomen hengelliselle ilmapiirille ja uskovien yhteydelle se toki olisi jälleen yksi läpimurto. (Ja on hyvä muistaa, että teologisista näkemyseroista huolimatta ev.lut. kirkon herätysliikkeillä ja niiden parissa olevilla uudestisyntyneillä kristityillä on loppujen lopuksi huomattavasti enemmän yhteistä ns. vapaiden suuntien kristittyjen kanssa kuin kirkon ei-uskovan enemmistön kanssa.)

Olen ehkä naiivi, mutta minulla on unelma. Se on unelma maasta, jossa kirkkokunnat ja uskovat taistelujen ja keskinäisen nokkimisjärjestyksen sijasta puhaltavat yhteen hiileen ja eivät pidä päävastustajinaan toisiaan vaan sitä vanhaa käärmettä, joka on vanginnut maan enemmistön tahtoansa tekemään. Minulla on myös unelma siitä, että tässä maassa voisi opiskella teologiaa Jumalan Sanalle uskollisessa ympäristössä, jossa sydämen usko ja akateeminen huippututkimus eivät sulje toisiaan pois, vaan kulkevat käsi kädessä ja rinta rinnan.

Tiellä voi olla esteitä, mutta minulla on unelma, että notkot täyttyvät, huiput alentuvat, mäet madaltuvat ja vuorten louhikot tasoittuvat. Herran kunnia ilmestyy ja kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut.

Lue lisää...

Juntunen vs. Meller

Iltalehden uutisissa on 8.11. osui silmiini otsikko "Hengenmiehet sotajalalla". "Hengenmiehet" viittaa tässä Seppo Juntuseen ja Leo Melleriin, joista jälkimmäinen on Iltalehden mukaan tehnyt rikosilmoituksen edellisestä. (Lisätietoja aiheesta löytyy Kirkko ja kaupunki -lehden sivustolta.)

Ottamatta sen enempää kantaa tämän kohun yksityiskohtiin täytyy jälleen kerran ihmetellä, kuinka helposti Paavalin nimenomaiset ohjeet tällaista tilannetta varten (1 Kor. 6) voidaan sivuuttaa. Vai onko tämä vain oire suuremmasta ongelmasta, joka meillä on Raamatun kanssa: ehdottomista vaatimuksista (rakastaminen, anteeksianto, jne.) tulee suhteellisia, ja suhteellisista (ruoka, juoma, jne.) ehdottomia?

En malta olla lainaamatta jälleen N. T. Wrightin kirjaa Paul in Fresh Perspective:

Incest is not a subject about which there might be two equally valid Christian opinions. Nor is the question of Christians going to law against one another. These are simply ruled out from the start, and those who do them - and a list of other things which Paul throws in here and there - are to be rebuked and reformed or, if they will not come into line, expelled.

Nyt olisi Mellerilläkin hyvä tilaisuus osoittaa Hengen hedelmää. Poliisilla ja syytteillä uhkaaminen antaa nimittäin helposti sellaisen vaikutelman, etteivät hänen kriitikkojensa epäilyt hänen hengellisestä ja eettisestä luonteenlaadustaan ole täysin tuulesta temmattuja.

Lue lisää...

Apologian rajat

Jo kristinuskon alkuajoista lähtien on ollut niitä, jotka ovat olleet kiinnostuneita apologiasta, uskon puolustuksesta. Hyökkäykset kristinuskoa vastaan ovat vaihdelleet vuosisadasta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta toiseen, ja niiden mukana myös puolustukset.

Itse olin joskus hyvin kiinnostunut apologiasta ja ahmin kirjallisuutta, jota oli kirjoitettu kristinuskon puolustukseksi. Naiivisti kuvittelin, että jos jollekulle esittää jostain asiasta tarpeksi loogisia faktoja, niin tämä muuttaa näkemyksensä paremmin noita faktoja vastaavaksi.

Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että vanha sanonta "älä sekoita minua faktoilla - olen jo tehnyt päätökseni" pätee erityisen hyvin nimenomaan silloin, kun puhutaan uskoon liittyvistä asioista. En tiedä, törmäsinkö vain väärin keskustelukumppaneihin vai mitä tapahtui, mutta havaitsin, että mikään määrä faktoja ei riitä siellä, missä syyt ovat syvemmällä - eikä vastaani olet tullut vielä ketään, joka vastustaisi kristinuskoa puhtaasti intellektuaalisista syistä.

En väitä, etteikö hyvällä apologialla olisi paikkansa kristinuskossa. Ehkä hyvien vastausten kuuleminen kiperiin kysymyksiin auttaa joitakin heidän matkallaan kohti uskoa. Ja kyllähän Paavalikin puolusti uskoaan, tosin Kirjoituksista käsin. Mutta ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Jeesuksen toimintatapana oli saarnata evankeliumia, parantaa sairaita ja ajaa ulos riivaajia - ja miksi hän opetti ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin.

Lue lisää...

Linssit

Muistan, kuinka joskus vuosikausia sitten seurakuntaamme tuli vierailulle eräs tunnettu ja (edelleen tänäkin päivänä) hyvin vaikutusvaltainen puhuja eräästä kirkkomme herätysliikkeestä. En enää muista puheen aihetta, mutta kaksi asiaa jäi pysyvästi mieleeni.

Ensiksikin kaveri oli erinomainen puhuja. Istuin penkissä haltioituneena ja aprikoin pystyisinkö ikinä puhumaan yhtä hyvin. Sali oli täynnä luterilaisia nuoria aikuisia ja aika nopeasti koko porukka oli valmis syömään tuon vierailevan opettajan kädestä.

Toinen mieleeni jäänyt asia oli se järkytys, minkä koin, kun puhujamme jossain vaiheessa totesi näin (ipsissima vox):

Jos joskus sattumalta törmäät Raamatussa sellaiseen jakeeseen tai kohtaan, joka näyttäisi esittävän joitain vaatimuksia, rohkaisevan tietynlaiseen käytökseen, tai muuten vain kehottavan tekemään jotain tai toimimaan joillain tietyllä tavalla, niin etsi heti joku toinen kohta, jolla voit kumota tämän kohdan.

En tiedä, pitäisikö tätä kutsua ultra-luterilaisuudeksi vai miksi, mutta tällä miehellä oli silmillään linssit, jonka läpi hän katsoi kaikkea muuta: jos kerran UT:n ydinsanoma on armo, ja sen vastakohta on laki ja "teot", niin kaikki vähänkään lailta tai tekemiseltä haiskahtava on suorastaan vaarallista, koska se voi tehdä tyhjäksi tai pitää halpana tuon armon.

Tämä puhuja ei toki ollut ensimmäinen eikä viimeinen lajissaan. Jo Luther aikoinaan totesi, että esim. Ilmestyskirja on epäilyttävä, koska hän ei löydä sieltä Kristusta. Ongelma ei tietenkään ole Ilmestyskirjassa, jossa Kristus selvästi puhuu, vaan siinä, että Luther oli jo etukäteen päättänyt, minkälainen Kristus on - eikä Ilmestyskirjan Kristus sopinut hänen luomaansa kuvaan.

Postmodernismin myötä on onneksi monilla tahoilla ymmärretty, että itse asiassa kaikilla meillä on jonkinlaiset linssit, joiden läpi me maailmaa tiirailemme. Ongelma ei siis ole linssit sinänsä, vaan se, että henkilö ei tiedosta tai myönnä niiden olemassaoloa.

Yllättävää kyllä, tällaisia naiiveja realisteja on myös yliopistossa ja vieläpä teologisessa tiedekunnassa. Siellä nimittäin ainakin joillain tuntuu olevan vielä se käsitys, että siinä missä muut muualla tekevät subjektiivisia tulkintoja, teologisessa tiedekunnassa tehdään objektiivista tiedettä. Teoriassa voidaan toki ehkä myöntää oma subjektiivisuus, mutta käytäntö on toista. Tiedot modernismin kuolemasta ovatkin vielä suuresti liioiteltuja, ainakin Suomen yliopistomaailmassa.

Lue lisää...

Kaksipiippuinen juttu

Sain hiljattain postia eräältä kristilliseltä organisaatiolta, jonka uutislehti tulee minulle säännöllisesti. Kirjeessä pyydettiin rahaa, koska heillä oli juuri erääntymässä iso lasku ja kassasta puuttui vielä 20 000€.

Tuo kirje herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen vuosien varrella ollut itse osallisena ja muutenkin paljon tekemisissä organisaatioiden ja järjestöjen kanssa, jotka toimivat pääosin lahjoitusvaroilla, joten ilmiö ei sinänsä ole minulle uusi. Toisaalta tuntuu, että liian monta kertaa olen ollut kuulevinani saman viestin: "Anna paljon rahaa ja heti, tai muuten me - Jumalan vahvasti käyttämä organisaatio - joudumme taloudellisiin vaikeuksiin." Ääri-esimerkkinä tästä ovat tietysti tv-evankelistat, jotka suorassa lähetyksessä vaativat Jumalaan vedoten esim. miljoonaa dollaria, ettei heidän palvelutyönsä loppuisi vararikon takia.

Jumalamme on luotettava ja tekee suuria, ja tästä voivat kaikki uskonvaraiset kristilliset organisaatiot todistaa. Silti joskus harmittaa, että Hän ei kerro minulle suoraan, ketä tukea ja kuka tarvitsee rahaa, vaan tuo tieto tulee useimmiten postin kuljettaman raha-anomuksen muodossa, jossa jonkun ison organisaation taloudellinen vakaus asetetaan minun harteilleni.

Lue lisää...

Valona kansoille (2)

Kirjoitin aikaisemmassa jutussa siitä, kuinka seurakunnalle on annettu tehtäväksi olla valona kansoille. Seurakunnan profeetallinen todistustehtävä kansojen keskellä on myös yksi Ilmestyskirjan perusteemoista. Hyvä tiivistelmä aiheesta löytyy luvusta 11, jossa kahdelle Jumalan todistajalle annetaan tehtäväksi profetoida kansoille.

Ilmestyskirjan kieltä taitamattomat lukijat ovat nähneet näissä todistajisssa milloin taivaasta palanneen Henokin tai Elian, milloin Mooseksen ja milloin jonkun muun yksittäisen henkilön. Se, että todistajat symboloivat seurakuntaa, käy kuitenkin ilmi monista kohdista. Yksi näistä on se, että heitä kutsutaan Herran edessä seisoviksi lampunjaloiksi. Jo Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa Herran Jeesuksen edessä olleiden lampunjalkojen kerrottiin symboloivan seurakuntia. Lampunjalka-symboliikkaan kuuluu Raamatussa lisäksi oleellisena osana se, että lampunjalassa on lamppuja, joissa palaa tuli. Näin lampunjalat eli todistajat ovat tehtäväänsä täyttäessään valona kansoille.

Entä mitä Johannes haluaa meille sanoa todistaja-narratiivinsa avulla? Mielestäni ainakin seuraavia asioita:

• Seurakunnan todistamistehtävä on kiireellinen, koska sitä varten varattu aika on rajallinen (11:3). Viimeisen torven soidessa se on myöhäistä (11:15-19; vrt. 1 Kor. 15:52; 1 Tess. 4:16).
• Jumalasta todistaessamme tulemme kohtaamaan vastustusta, mutta meidän tulee seurata Mestarimme askeleissa loppuun asti (11:5-12).
• Siinä missä vitsaukset eivät välttämättä saa ihmisissä aikaan parannusta, Jumalan voimaan yhdistyvä todistaminen toimii huomattavasti paremmin (9:20-21; 11:13).

Ilmestyskirjassa Jeesuksen mukaan vain "voittajat" pääsevät perille. Voittamiseen ei tarvita mitään erityisiä kikkoja, vain valvomista ja uskollisuutta loppuun asti. Hyvä tapa pysyä hengellisesti hereillä on olla aktiivisena siinä tehtävässä, jonka Jeesus seurakunnalleen antoi. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että ollaan torilla profetoimassa ohikulkijoille - vaikka ei sekään ole poissuljettu. Mutta se tarkoittaa sitä, että jokainen Jeesuksen oma antaa lamppunsa - jossa Pyhän Hengen tuli palaa - loistaa siellä, missä sattuu olemaan.

"Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon." (Luuk 8:16)

Miten on sinun lamppusi laita?

Lue lisää...

(W)right insight

For some, alas, the very phrase 'second coming', and even perhaps the word 'eschatology' itself, conjures up vision of the 'rapture' as understood within some branches of (mostly North American) fundamentalist or evangelical Christianity, and as set out, at a popular level, in the 'Left Behind' series of novels by Tim. F. Lahaye and Jerry B. Jenkins, and the theology, if you can call it that, which those books embody. That schme of thought, ironically considering its fanatical though bizarre support for the present state of Israel, is actually deeply un-Jewish, collapsing into a dualism in which the present wicked world is left to stew in its own juice while the saints are snatched up to heaven to watch Armageddon from a ringside seat.

- N. T. Wright kirjassaan Paul in Fresh Perspective

Lue lisää...

Ihmeet ja merkit

Nattiavaruuteen eksyneenä törmäsin suomalaiseen kristilliseen blogiin, jossa silmiini sattui merkkijono "ihmeet ja merkit". Kiinnostuneena pysähdyin lukemaan, mitä kirjoittajalla oli aiheesta sanottavaa.

Yllätyksekseni kirjoitelman yhtenä pointtina oli se, että tunnusteot ja merkit seuraavat vääriä messiaita ja vääriä profeettoja. Toisin sanoen, ihmeistä ja merkeistä voi heti päätellä, että niiden tekijä on väärä messias tai väärä profeetta. Tämän tulkinnan taustalla oli tietenkin (asiayhteydestään irti repäisty) Matt. 24:24.

Alkukristityt eivät ilmeisesti ymmärtäneet Jeesuksen varoitusta, sillä sekä apostolien että joukon muita uskovia mainitaan tehneen tunnustekoja ja ihmeitä. Kristittyjen mainitaan myös erityisesti rukoilleen, että ihmeet ja merkit seuraisivat sanan julistusta (Apt. 4:29-30). Lisäksi Markuksen evankeliumin pitempi loppu (16:9-20) antaa ymmärtää, että julistusta seuraavat tunnusteot olivat osa normaalia seurakunnan elämää. Ja jottei kukaan ajattelisi, että ihmeet ja merkit kuuluivat vain ensimmäiselle vuosisadalle, näemme Ilmestyskirjan luvusta 11, kuinka Jumalan todistajat tekevät loppuun asti erilaisia voimallisia tekoja.

Löytämäni blogi kuvastaa nähdäkseni yhtä länsimaisen kristinuskon ongelmaa. On surullista, että tuotettamme on vuosien varrella jalostettu niin paljon, että jos törmäämme siihen alkuperäisessä kokoonpanossaan, herättää se meissä epäilyä, pelkoa ja jopa vastustusta. Saatana ja hänen käskyläisensä ovat kyllä kaikkivoipia, mutta Jumala vahvistaa oman sanansa palvelijoidensa kautta vain teoriassa ja/tai historian lehdillä.

Missä ovat ne kristityt, jotka eivät kuuntele fiksujen teologien ja kirkonmiesten varoituksia, vaan rukoilevat rohkeasti:

"Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti. (Apt. 4:29-31)

Lue lisää...

Valona kansoille (1)

Muinaista Israelia, jota Jumala kutsui "pojakseen" (2 Moos. 4:23), ei pelastettu Egyptistä huvin vuoksi, vaan tiettyä tehtävää varten:

Te olette itse nähneet, mitä minä tein egyptiläisille ja kuinka olen kotkan siivin kantanut teitä ja tuonut teidät tänne luokseni. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani. (2 Moos. 19:4-6)

Upeasta alusta huolimatta osoittautui ennen pitkää, että Israelista tuli osa (sitä jo paratiisissa syntynyttä) ongelmaa sen sijaan, että se olisi ollut osa sen ratkaisua. Niinpä Herra kutsui Egyptistä toisen "poikansa" (Matt. 2:15), joka lopulta yksilönä hoiti sen tehtävän, mikä koko kansalle oli annettu, pysyen vanhurskaana ja uskollisena Jumalan tahdolle ja omalle missiolleen loppuun asti (vrt. Jes. 42:6; 49:6).

Mutta Jumalan kansalleen antama tehtävä ei suinkaan tullut loppuun asti täytettyä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä, vaan pääsi oikeastaan vasta kunnolla käyntiin, kuten Apostolien teoista voi lukea. Tänä päivänä kristillisen kirkon ja jokaisen yksittäisen seurakunnan tehtävänä onkin opetuslapseuttaa kaikki kansat ja opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus opetti omille opetuslapsilleen ja käski heidän noudattaa.

Tässä on yksi helppo kriteeri, jolla jokainen Suomenkin seurakunta voi tarkistaa hengellisen pulssinsa. Jos se on valona suomalaisille ja jos se aktiivisesti tuottaa opetuslapsia, jotka seuraavat Jeesuksen jalanjäljissä, niin se hoitaa sen tehtävän, mitä varten se on olemassa.

Jos taas näin ei käy, niin millään muulla ei oikeastaan ole mitään väliä. On aivan sama, kuinka hienot vaatteet on päällä, kuinka monta taloa tai autoa omistaa, tai kuinka oikeaoppinen on, jos monitorissa näkyy vain suora viiva.

Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan, sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet ottanut vastaan ja kuullut, ja noudata sitä ja tee parannus. (Ilm. 3:1-3)

Lue lisää...

Pedon valta

Toisessa blogissa olevat ajatukset ja linkit saivat minut pohtimaan kristityn suhdetta esivaltaan. Yhteiskunnallisia tilanteita voi toki olla monenlaisia, mutta tässä niistä yksi:

Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa. Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat. Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan. Jolla on korvat, se kuulkoon: - Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa. (Ilm. 13:5-10)

Tässä näemme saman kuin esim. Paavalin kirjeissä, eli esivallalla (peto edustaa maallista ja poliittista valtaa) ei ole muuta valtaa kuin mitä sille on ylhäältä annettu. Se, että Jumala on sallinut jonkun instanssin saada valtaa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuota valtaa välttämättä käytettäisiin Jumalan tahdon mukaisesti. Näin on ollut läpi historian ja näin Johanneskin näkee olevan myös viimeisen ahdistuksen aikana.

Sen lisäksi, että pedon valtaan annettiin koko maailma, sille annettiin valta myös käydä sotaan pyhiä vastaan - ja voittaa heidät. Ei mikään hauska näkymä, mutta toisaalta ei mitään uutta VT:n lukijoille, jossa vanhurskaat kärsivät yhdessä jumalattomien kanssa petomaisten pakanavaltojen hyökätessä Israelin ja/tai Juudan kimppuun. Näihin tapahtumiin viittaa myös jae 10 ja sen alluusiot Jeremian kirjaan (15:2).

Entä miten pyhien tulisi reagoida? Muodostaa salaliitto ja tappaa peto, joka on maailmassa vallitsevan antikristillisen hengen lopullinen henkilöitymä? Vapauttaa pedon alamaiset ja heidän maansa pedon hirmuvallasta? Vai tarttua aseisiin kodin, uskonnon ja isänmaan nimessä ja käydä oikeutettuun puolustussotaan maailmanhistorian pahinta tyrannia vastaan?

Johanneksella on ainakin osalle kristikuntaa huonoja uutisia: pyhien tulee alistua, ei pedon valtaan ja alle, vaan Jumalan tahtoon ja huolenpitoon. Tämä on Jumalan kansalle tuttu tilanne jo VT:n ajalta. Silloinkin heitä kehotettiin olemaan taistelematta vieraita valloittajia vastaan ja luottamaan Jumalaan.

Tämä oli vaikea sanoma Jeremian aikalaisille, jotka luottivat mieluummin "väkeen ja voimaan" eli aseisiin. Tämä on vaikea sanoma tänäänkin, sillä pedon menetelmät ovat inhimillisesti paljon houkuttelevampia kuin karitsan menetelmät. Tämä onkin osa Ilmestyskirjan vastakkainasettelua ja ironiaa: peto voittaa asein, mutta karitsa voittaa pysymällä uskollisena ja luottamalla Jumalaan loppuun asti.

Risti teki sen, mihin miekka ja 12 legioonaa enkeleitä ei olisi riittänyt. Meidät on kutsuttu seuraamaan Jeesuksen jalanjäljissä ja juuri siksi "kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa".

Lue lisää...